keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vakuutuslääketiede ja arkkiatri Risto Pelkonen sekä pukit kaalimaalla



-->

Hakusanat internetiin: pukit kaalimaalla martti pelho

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vuoden 2008 lausahdus vakuutuslääketiedettä koskien on poimittu arkkiatri Risto Pelkosen haastattelusta Aamulehdestä 6.12.2008:
 

”Vakuutuslääketiede ei ole sairauden hoitoa.”
 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 

Tiede yhteiskunnassa

Suomen Akatemia on tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntija.

Akatemia korostaa tutkimuksen yhteiskunnallista merkitystä. Teemme tutkijanuraa, tutkijakouluja sekä tiedettä ja rahoittamaamme tutkimusta tunnetuksi ja kannustamme myös tutkijoita itse kertomaan aktiivisesti tutkimuksestaan.

Arviointi on yksi keskeisiä toimintojamme.

 

Toimialat:

* biolääketiede
* eläinlääketiede
* farmasia
* hammaslääketiede
* hoitotiede
* kansanterveystiede
* kliiniset lääketieteet
* liikuntatiede
* ravitsemustiede
* työ ja ympäristölääketiede
* sekä edellä mainittuihin liittyvä biokemia, perinnöllisyystiede, mikrobiologia, biotekniikka, molekyylibiologia, solubiologia, biofysiikka ja bioinformatiikka.
 

Lähde: 31.12.2008 Suomen Akatemian www-sivut
* ei mitään mainintaa vakuutuslääketieteestä
 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hakusanat internetiin: pukit kaalimaalla martti pelho

Hyvää ja entistä avoimempaa uutta vuotta 2009!
Oikeusturvan VOLF - työryhmä
 

 

* * * * * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.


Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008

Tunnustus? - "Me tehdään, niin kuin isot pojat määrää" – Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnasta

Joulun 2008 hakusanat internetiin:

Suomen ihmisoikeustilanteesta

- - - - - - - -


Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan (Stv) työstä tullaan saamaan Liikkumavara – nimisen elokuvan muodossa julkisuuteen asioita, jotka ovat olleet potilaiden tiedossa jo pitkään.


Tosin vakuutus-, sosiaali- ja terveysalan isojen tyttöjen rooli uhkaa tuon; kansanedustaja Sirpa Asko – Seljavaaran/kok., otsikkolausuman perusteella jäävän piiloon. Ainakin toistaiseksi.


Mukavaa ja hyvin lataavaa joulunaikaa kaikille Teille!

Oikeusturvan VOLF - työryhmä


- - - - - - - -


Annika Grofin Liikkumavara esitetään TV2:n Dokumenttiprojektissa 11. helmikuuta.


Eduskunnan valiokuntatyö – lainsäädäntötyön ydin – on salaista. Valiokunnan keskusteluja tai asiantuntijakuulemisia ei kirjata pöytäkirjoihin.


Vain valmiit päätökset eli lausunnot ja mietinnöt hallituksen esityksistä ovat julkisia.


Elokuva kertoo siitä, kun valiokunta käsitteli hallituksen lakiesityksen päivähoito- ja terveyskeskusmaksujen korotuksista.


Elokuva on täynnä tällaisia kohtauksia politiikasta, joita toimittajat eivät pääse sellaisenaan välittämään kansalle, koska kansanedustajien keskinäiset neuvottelut – varsinaiset päätöksentekopaikat – ovat salaisia.


Elokuvan teema on kansanedustajien valta – onko sitä?


Opposition edustajat sanovat turhautuneina, että sitä ei juuri ole. Hallituspuolueiden edustajat puolustavat hallitusta henkeen ja vereen, eikä oppositio pääse vaikuttamaan.


"Me tehdään, niin kuin isot pojat määrää", Asko-Seljavaara myöntää elokuvan lopussa.


Lähde:
Helsingin Sanomat 21.12.2008 - Hanna Kaarto


- - - - - - - -


Kuin ennakoiden jotain tulevaa, lainaamme supersuuresta gallupsuosiosta nauttivan Tasavallan Presidentti Tarja Halosen haastattelua Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä 12/2008.


Toimittajana ja haastattelijana Unto Hämäläinen.


- - - - - - - -


Haastattelija kysyy: miten itse arvioitte onnistumistanne?


Halonen vastaa:


”Olen minä sitä arvioinut, en minä sitä tee kyllä julkisesti. Tämmöinen itsetilitys tai arviointi ei se ole koskaan onnistunut kunnolla. Siitä tulee turhia puheita.


Sen voin sanoa, että parhaani olen yrittänyt siinä, että olisin laillinen, lakia kunnioittava.
Vanhana juristina minä pidän sitä hyvin tärkeänä.”


Presidentti tehostaa vastaustaan ilmeellä, joka ei suo edes pientä mahdollisuutta esittää lisäkysymyksiä.


- - - - - - - -


Joulun 2008 hakusanat internetiin:

Suomen ihmisoikeustilanteesta

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Vakuutuslääketiede, perustuslain uudistaminen ja Christoffer Taxell



Suomen ihmisoikeustilanteesta puhuminen ministeri Christoffer Taxellin kanssa olisi VOLF – työryhmässämme monien toiveiden täyttymys.

Men bara på finska! Eli selko suomella keskusteltuna. Tällöin uskomme tilaisuuden kiinnostavan tuhansia tapaturma ja ammattitautipotilaita.

Vakuutuslääketieteen juurien alkuperää on etsitty vuosikausia useiden aktiivisten monitoroijien avulla.

Tässä vaiheessa näyttää siltä, että alkupäässä ovat ainakin keskusta ja Rkp.

Ja avainvuodeksi, josta potilaiden takautuvaa ryhmäkanneasiaa voidaan lähteä kelaamaan on vuosi 1981. Ryhmäkanteen perusteena on eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion laittomaksi toteama nk. liitepäätösmenettely.

Laittomana vuosikymmenten ajan jatkuneen liitepäätösmenettelyn keskiössä on aina ollut vakuutuslääketiede, joka ei ole missään tapauksessa lääketiedettä. Vaan vakuutusalan näkökulmasta tapahtuvaa vakuutusehtojen mukaisten tai vakuutuslajin mukaisen lainsäädännön korvausehtojen tulkintaa. Siis talousperusteista juridiikkaa. Puhtaasti vakuutusalan intresseistä katsottuna.

Jopa itse arkkiatri Risto Pelkonen on myöntänyt Aamulehden haastattelussa 6.12.08 – ”Vakuutuslääketiede ei ole sairauden hoitoa.”

Kumminkin vakuutuslääketieteen avulla parrannetaan ihmisiä terveiksi ja työkykyisiksi. Kieltäydytään siten korvaamasta hoitavan lääkärin tarpeelliseksi katsomia lääkkeitä, hoitoa ja kuntoutusta.

Suomen Akatemian www-sivuilta löydy mitään tietoa, että vakuutuslääketiede olisi tiedettä.

Suomen Lääkäriliitto kieltäytyy vastaamasta asiasta tehtyihin asiallisiin tiedusteluihin.

Lisätietoa löydätte tästä blogista ja elokuun kansiossa olevasta kirjoituksestamme:

maanantai, elokuu 25, 2008
> Finngate – skandaali ulottuu jo Suomen Lääkäriliittoon. -


Pitää myös avoimesti muistaa, että valtapuolueista kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien viime aikaiset lainsäädäntötyössä antamat näytöt kertovat sen, että niiden suojelupiiriin kuuluvat vakuutuslääkärit ja vakuutuslääketiede erittäin vankasti.

- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -




Tämä kaaviosta paljastuva tilanne on työntekijöiden kannalta erittäin järkyttävä.

Kumpikin ”työväen puolueeksi” julistautunut toimijayhteisö onkin isojen korporaatioiden asialla!


Entiset sosiaali- ja terveysministerit Maija Perho/kok., Sinikka Mönkäre/sd., Tuula Haatainen/sd. ovat saaneet nykyisestä sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälästä oivan työnsä jatkajan.

Muutenhan yleisesti tiedossa olevat lakisääteisen vakuutusturvan epäkohdat olisi jo korjatut.


# # # #


Vuoden 2008 lopun lähestyessä odotamme vihreiden näyttöä siitä, että onko vihreät tekemässä potilaiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan törkeiden sekä systemaattisten loukkauksien suhteen yhtään mitään?

Suomen ihmisoikeustilanteesta tapahtuva keskustelu on jo saanut Eppu Normaalien kappaleessa ”Suomi Ilmiö” hyvin kuvatun Harrisburgin ydinvoimalatapauksen ulottuvuuksia.

Niin kauan kun Suomessa ei tapahdu mitään posahduksia, niin vallitsevista riskitekijöistä pidetään turvat kiltisti kiinni. Muuten katkeaa uraputki. Ja aukeaa urakierron hukkaputki.


# # # #


Lopuksi tämän kertaisen kirjoituksemme otsikon mukaiseen aiheeseen.

Ministeri Christoffer Taxell antaa julkisuudessa vaikutelman vilpittömästä ja rehellisestä toimijasta. Runsaasti suhteita omaavasta ja hyvät käytöstavat hallitsevasta henkilöstä.

Taxellin luottamustoimista silmiin pistää Sampo Oyj;n hallituksen jäsenyys vuodesta 2001 alkaen. Sampo Oyj osana toimii If - vakuutusyhtiö, jonka tulosta vakuutuslääketiede parantaa tänäkin päivänä. Varsinkin lakisääteisten vakuutusten alueella.

Christoffer Taxellhan toimi Sammon www-sivujen mukaan oikeusministerinä harvinaisen pitkä rupeaman; vuosina 1979-1987.

Osakeomistuksia emme tässä yhteydessä hänen osaltaan tarkistelleet. Niistä voimme kysyä sitten tarkemmin Sampo Oyj:n seuraavassa yhtiökokouksessa.

Kysymmekin nyt avoimesti, että onko ministeri Christoffer Taxell oikea henkilö toimimaan perustuslakia uudistavan työryhmän johtajana?


Lisätietoa perustuslain uudistamisesta avoimesta internetistä:
Taxellin komitea


Taustoituksemme tuohon edellä esitettyyn kysymykseen; tulee näin lopuksi ja on löydetty vuodelta 1981. Toivottavasti elossa olevien päättäjien ja lobbaajien muistit vielä pelaavat.


”Suomi - vihreä maa; länsimaalaisten jääviyskäytäntöjen suhteen!”
Oikeusturvan VOLF - työryhmä


# # # #


Vaan sitten pääaiheeseen, johon liittyy poliittinen aspekti?

Hain pitkään ja löysin kuin löysinkin ensimmäisen merkinnän vakuutuslääketieteestä. Kyse on tapaturmalaista ja nyt olisi vielä mahdollisuus kysyä toisen elossa olevan allekirjoittajan näkemystä aiheeseen.

Samoin kuin hänen edustamansa puolueen eli ruotsinkielisen kansanpuolueen RKP:n?

RKP:hän on ollut vuosia on hallituksen hyvätapainen puudeli.

Minkä puolueiden jäljillä olevien intressiryhmien piirissä tämä kansallinen ja yhdistystasoinen vakuutuslääketiede on kehitetty?


----


Laki tapaturmavakuutuslain muuttamisesta


Tapaturmalaki
5 LUKU
Muutoksenhaku


53 § (10.7.1981/526)

”Lääkärijäsenten tulee olla vakuutuslääketieteeseen perehtyneitä laillistettuja lääkäreitä.”

Hallituksen esitys 53/81
Sosiaalivaliok. miet. 9/81
Suuren valiok. miet. 65/81

Naantalissa 10. päivänä heinäkuuta 1981

Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen

Ministeri
Christoffer Taxell


Lähde: Finlex » Lainsäädäntö » Säädökset alkuperäisinä » 1981 » 526/1981


----


Keitä vielä elossa olevia politiikkoja kätkeytyy näiden asiakirjojen taakse?

Hallituksen esitys 53/81
Sosiaalivaliok. miet. 9/81
Suuren valiok. miet. 65/81


# # # #


Lähteenä edellisille kattaukselle:

http://www.promerit.net / KESKUSTELU

FORUM > KANSIOt ja KIRJAKORI > SUOMEN politiikka
> PM Vanhanen humpsautuksen kautta jääviksi?
- keskustelu poistettu käytöstä 04/2016




* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 11.6.2023
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset vakuutuslääketieteeseen löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.


* * * *



Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , ,

lauantaina, joulukuuta 06, 2008

OECD:n kautta keppejä koukaten

Hakusanat internetiin:

työpankki

sairas onkin terve

============================================================

Suhteilla pääsee Suomessa ainakin tänään 6.12. linnaan. Valitettavasti noilla suhteilla pääsee Suomessa myös pois sieltä linnasta. Ainakin tänään. Suhteilla välttyy myös linnalta kokonaan. Vaikka monen kohdalla aihetta pitempään kontrahtiin olisi.

============================================================

”Useaan kertaan on ns. asiantuntijoiden ja poliittisten päättäjien suulla väitetty, että työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse suhteilla.

Monesti on myös kansalainen kummastellut, miksi paikallisten lääkäreiden sana ja todistukset eivät merkitse mitään eläkeratkaisuissa.

Samalla on laajalla rintamalla ihmetelty, miksi vakuutuslääkäri voi todeta henkilön työkykyiseksi häntä näkemättäkin.

Omakohtaisesti työkyvyttömyyden eläkepäätöksien kummallisuudet onnellisesti läpi käyneenä olen äimän käkenä seurannut ja ihmetellyt, kuinka vähän näistä asioista yleensä tiedetään.

Oman kokemukseni perusteella tiedän, että työkyvyttömyyseläkkeelle jotkut henkilöt pääsevät suhteilla, melko terveinä ja toiset eivät sairainakaan.

Kansan on hyvä tietää myös se, miten työeläkeratkaisut tehdään. Ensinnäkin ne tehdään monissa tapauksissa työnantajien- tai työntekijöiden suhteilla.

Paikallisten lääkärien todistukset eivät paina näissä asioissa mitään”

Lähde: Pohjalainen - Kyllä suhteilla pääsee eläkkeelle - 2007

============================================================

Suomessa vallitsevien epäkohtien suhteen suomalaiset päättäjät ja virkamiehet ovat maailman huippuja. Ainakin mitä tulee todettujen epäkohtien poistamisen hitauteen.

Peliä osataan pelata monilla korteilla ja varsinkin areenoilla. Eduskunnassa, Euroopan unionissa, Euroopan Neuvostossa ja Yhdistyneissä Kansakunnissa.

Esimerkiksi 1990-luvun pankkikriisin hoidossa osattiin käyttää ”niin luovia” ongelman ratkaisukeinoja, että lainsäädännön jälkikäteisessä muuttamisessa tehtiin varmasti Suomen historian kannalta katsottuna ennätys. Myös takautuvuuden ja siten vastuista vapauttamisen suhteen.

Valitettavasti lakien muuttaminen tapahtui jo ennestään ylivertaisessa asemassa olevien pankkien hyväksi. Tai kuten nykyisin sanontaa finanssialan konsernien hyväksi.

Tuolta ajalta päättäjien ja korporaatioiden käyttöön jäi koneisto, jonka ei tarvitse lainkourasta ja yhteiskunnan perustana olevista laeista piitata. Ovathan laillisuusvalvojamme osana toimivaksi pankkikriisissä havaittua kansalaisten kusetuskoneistoa.

Parhaiten KK tunnetaan kansan parissa mystisenä ”On Sovittu Että” – koneistona, jossa asiat vain ihmeellisesti hoituvat, mutta kukaan ei koskaan joudu päin prinkkalaa tehdyistä asioiden hoidosta vastuuseen.

============================================================

Vuoden 2005 keväällä OECD:n suositukset = vaatimukset Suomelle olivat seuraavia:

* verot ja sosiaaliturva alas

* keskitetystä palkkaratkaisusta luovuttava

* työttömyysturvaa heikennettävä

* julkisia palveluja karsittava

* lisättävä yksityisiä palveluja

* tiet varhaiseläkkeelle tukittava

Lähde:

Salainen Pankkituki, Seppo Konttinen

”Verotus kevenee ja kevenee” – sivulta 205

Vuoden 2008 OECD:n suosituksia = vaatimuksia Suomelle ovat muun muassa:

* tuloveroa leikattava.

* pääsyä sairaus- ja työkyvyttömyyseläkkeelle tiukennettava.

* työttömän velvoitetta vastaanottaa työtä on kiristettävä, sanktiot käyttöön.

* lisää maahanmuuttajia Suomeen.

* työttömät on saatava liikkumaan työn perässä.

* eläkeikää nostettava, varhaiseläkeputki suljettava kokonaan.

* kuntien lukumäärää leikattava edelleen rajusti.

* pois TUPOista, kohti hajautettua palkanmuodostusta.

Tietolähteenä: OECD Economic Survey of Finland 3/2006

Suomalaisten OECD – virkamiesten kautta kulisseissa ennalta sovitut epäkohdat voidaan kierrättää ikään kuin puolueettoman arvioijan näkökulmasta tarkasteltaviksi.

OECD:n kautta syötettynä ja julkisen sanan kautta mankeloituna epäkohtien läpi runttaamiselle saadaan ikään kuin ulkopuolinen kirittäjä.

Kansalaisen kannalta OECD on ikään kuin globaali nelikanta. Sitä vastaan ei pullikoida tai upea urakehitys päättyy pullikoijalla siihen paikkaan. Ei auta enää suuvesien eikä stylistien hyödyntäminen.

============================================================

Miten noita OECD:n Suomelle antamia suosituksia on sitten toteutettu?

Yksittäisen kansalaisen tilanteen kannalta tarjolla on aina enemmän keppiä kuin porkkanaa.

Mikä OECD oikein on?

“OECD (Organisation for Economic Cooperation and Development) eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, perustettiin vuonna 1961 harmonisoimaan ja kehittämään jäsenmaiden yhteiskunnallista hyvinvointia. ”

Lähde: Wikipedia

Huomiomme kiinnittyy edellisessä siihen, että jäsenmaiden kansalaisista ei ole niin väliä.

Joten otamme tarkasteluun lakisääteisessä vakuutusturvassa tehdyt muutokset OECD:n toiveiden mukaan.

Tosin OECD saattaa yllättyä saadessaan tietoa lakimuutoksista, koska ne ovat länsimaisen oikeuskäytännön, lakien ja ihmisoikeussopimusten vastaisia.

============================================================

Joten tulemme jo kaikessa hiljaisuudessa tehtyihin lakimuutoksiin, jotka toivottavasti herättävät avointa keskustelua suomalaisen lääkärikunnan joukossa.

Tiedon saavuttaneiden potilaiden keskuudessa näin on jo tapahtunut.

============================================================

Vakuutuslääkäreille räätälöidyt “License To Lie” - lainkohdat


Miten toteutuvat hoitavien lääkäreiden ihmisoikeudet ja oikeusturva suhteessa vakuutuslääkäreihin?

1. Laki tapaturmavakuutuslain 41 d §:n muuttamisesta – 24.6.2004

41 d §

Jos vakuutuslaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun ja merkittävä kannanottonsa asiakirjoihin.

Vakuutuslaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta «terveydenhuollon» «ammattihenkilöistä» annetun lain («559/1994») 23 §:ssä säädettyjä lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.

2. Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395

40 §

Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri

Yhden tai useamman laillistetun lääkärin on osallistuttava työkyvyttömyys- ja kuntoutusasioiden sekä muiden lääketieteellisiä kysymyksiä sisältävien asioiden valmisteluun eläkelaitoksessa.

Eläkelaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.

Hoitavan lääkärin ihmisoikeudet = käytettävissä olevat oikeustoimikeinot ylivertaisessa asemassa olevien vakuutuslääkärien rajatonta ”harkintavaltaa” vastaan.

Hoitavan lääkärin oikeusturva = saatavissa olevat tiedonsaantioikeudet vakuutuslääkärin tekemän hylkäävän päätöksen tosiasiallista perusteluista.

Kuten kirjoitetussa lääkärinlausunnossa esitettyjen kliinisten löydösten sekä niiden jo ammatillisessa kuntoutuksessa todennetuista vaikuttavuuksista potilaan jäljellä olevaan työ - ja toimintakykyyn.

============================================================

Toteutuvatko näissä seuraavissa lainkohdissa:

1. Ensinnäkin terveydenhuollon vapaan ja läpinäkyvän kilpailun periaatteet?

2. Toiseksi myös eurooppaoikeuden näkökulmasta katsottuina?

Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395:

40 §

Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri

Eläkelaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.

46 §

Selvitys työkyvyttömyyden jatkumisesta

Jos eläkelaitoksella on perusteltua syytä olettaa, että eläkkeensaajan työkyky on palautunut, eläkkeensaaja on velvollinen käymään eläkelaitoksen määräyksestä työkyvyttömyyden jatkumisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.

102 §

Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan terveydentilaselvitys

Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan on toimitettava eläkelaitokselle terveydentilastaan laadittu lääkärinlausunto, joka sisältää hoito- tai kuntoutussuunnitelman. Eläkelaitos voi kuitenkin hyväksyä muunkinlaisen lääkärinlausunnon tai sitä vastaavan selvityksen.

Eläkelaitos voi myös omalla kustannuksellaan hankkia lääkärinlausunnon, jos hakija on hoidettavana sairaalassa tai siihen on muu erityinen syy.

Työkyvyttömyyseläkkeen hakija on velvollinen eläkelaitoksen osoituksesta käymään työkyvyn heikentymisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.

Lähde: Finlex > Lainsäädäntö > Ajantasainen lainsäädäntö > 2006

Miten toteutuu käytännössä hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkärien tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain kirjaimen edessä?

============================================================

Toivottavasti edes Kilpailuvirastossa (http://www.kilpailuvirasto.fi) ollaan lainsäädännössä jo tehtyjen kilpailunrajoitusten suhteen hereillä?

Samoin kuin kaikissa kansalais – ja potilasjärjestöissä.

Viimeistään nyt on aika avata suomalaisten työeläkevakuuttaminen ulkomaiselle kilpailulle. Myös vakuutettujen kuntoutusta koskevien alueiden osalta.

Tähän OECD:ltä saataneen vihreätä valoa?

Tiedossamme on, että Suomelle löytyy OECD – maista vakuutettujen kuntoutuksen osalta hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi Yhdysvalloista. Aidosta kilpailusta puhumattakaan.

Itsenäisesti AC/DC:n tahdissa OECD:tä peilaten

Oikeusturvan VOLF - työryhmä

============================================================

Hakusanat internetiin:

työpankki

sairas onkin terve

Tunnisteet: , ,