tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä - osa 2

Saimme Finanssialan keskusliitolta palautetta, että aiemmin esittämämme tiedot täydellä tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä ovat virheellisiä.

Tästä linkistä kirjoitukseemme > Tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä -

Käynnistimme muutamia viikkoja kestäneet viestittelyt sosiaali-ja terveysministeriön, Finanssialan keskusliiton (FKL) ja Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) välillä.

Selvisi, että aiemmin sosiaali- ja terveysministeriöltä saamamme luvut pitävätkin paikkansa!

Toivommekin, että asiakokonaisuus ja siihen vaikuttavat seikat sekä henkilöt saadaan viimeinkin avoimeen päivänvaloon:


- Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi, saat sen ruudullesi terävämpänä -
Savon Sanomat 30.3.2013 - Vakuutuslääketiede avattava kaikille tutuksi



Tilastoinnissa paljastui kuitenkin uusi puute, joka on otettu tietojemme mukaan ministeri Risikon vakuutuslääkärityöryhmässä vakavaan selvittelyyn (HARE-rekisterin tunnuskoodi STM091:00/2012).

Lisäksi saimme tietoomme ensi kertaa vuositason luvut täydelle tapaturmaeläkkeelle päässeistä.

Aihetta omakohtaisesti tunteville, ei liene ihmeellistä, että lakisääteinen tapaturmavakuuttaminen on ollut ja tulee olemaan näillä luvuilla Yhtiöille erittäin kannattavaa liiketoimintaa!

* * * *


Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa on vahvistettu täyden työkyvyttömyyden tapaturmaeläkkeitä seuraavasti:

1980-luku *) keskimäärin 296 tapausta vuodessa
1990-luku keskimäärin 268 tapausta vuodessa
2000-luku keskimäärin 322 tapausta vuodessa
2010-luku**) keskimäärin 272 tapausta vuodessa

*) perustuu vuosiin 1985 - 1989
**) perustuu vuosiin 2010 - 2012

Luvuissa ovat mukana sattumisvuodesta riippumatta kaikki tapaturmaeläkkeeseen (tai ennen vuotta 1982 sattuneissa vahingoissa elinkorkoon) johtaneet vahingot pakollisessa työajan vakuutuksessa, vapaaehtoisessa työajan vakuutuksessa (lähinnä yrittäjät) sekä vapaa-ajan vakuutuksessa.

Luvuissa on huomioitu vahvistamisvuonna vahinkoon ilmoitettu suurin työkyvyttömyyden aste, mutta mahdollista työkyvyttömyyden asteen muuttumista vahvistamisvuoden jälkeen ei ole seurattu.

1980-lukua aikaisempiin vahvistamisvuosiin ei TVL:n järjestelmistä löydy tietoja.

TVL ylläpitää valtakunnallista tilastoa, emme ylläpidä yhtiökohtaisia tilastoja. Kysymykseenne yhtiökohtaisista luvuista emme siten pysty vastaamaan.


Lähde: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto - 17.5.2013


* * * *

Eikä tässä vielä kaikki.

Joten suosittelemme tiedotusvälineille, kattavan juttusarjan tekemistä, kaikkien vakuutuslääkäreinä toimivien sidonnaisuuksista. Hyvään alkuvauhtiin tästä:

Paula Sallisen erinomainen reportaasi! Noste 1/2013 - "Vakuutusoikeuden lääkäreillä kytköksiä vakuutusyhtiöihin". Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää: "Tässä liikutaan juridisesti harmaalla alueella".

Digilehti ostettavissa täältä: http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=26108 tai App Storesta tai hyvin varustetuista kirjastoista kautta maan.

Taustoitusta myös avoimen internetin hakukoneilta:

vakuutuslääkärit julkisen vallan käyttäjinä
vakuutuslääkärien sidonnaisuudet
vakuutuslääkäri tietojen julkisuus

Jokohan seuraavaksi saadaan selville tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kaikkien jäsenten vastaavat sidonnaisuudet vakuutusyhtiöihin? Entä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan?

Tutustu kaikessa rauhassa käsitteeseen > Vakuutusoikeusraha -

* * * *

Näiden käynnissä olevien työryhmien työryhmien tilannekatsaukset pitää saada avoimeen julkisuuteen:

STM091:00/2012
STM114:00/2009
OM016:00/2008

Muuten vakuutusala jyrää taas kerran meitin!

* * * *


Tutustu myös kokonaisuutta vakuutettujen ja potilaiden näkökulmasta valottavaan Kukkosen listaan:

> tästä linkistä -

Tietojemme mukaan tiedossa olevat epäkohdat ja perustuslain vastaisuudet pyritään hoitamaan hallitulla muutoksella. Vain vakuutuslääkäri voi ottaa jatkossa kantaa potilaan/vakuutetun työkykyyn tai työkyvyttömyyteen.

"Uudistus" pyritään tietojemme mukaan hoitamaan lääkärilausuntolomakkeet uudistamalla.


Hyvän kesän toivotuksin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä


* * * *

Minkälainen koneisto selittää nuo erittäin alhaiset täydelle tapaturmaeläkkeelle päässeiden määrät (keskimäärin 6 500 suomalaista)? Miksi isolle yleisölle tähdätty julkisuus on tähdätty vain työkyvyttömyyseläkejärjestelmään (täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä keskimäärin 220 000 suomalaista) liittyviin asioihin?

Avoin ja iso kysymys perustuslain velvoitteiden sekä sen takaamien vakuutettujen/potilaiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen suhteen kuuluukin:

Voivatko korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, Oikeusturvan VOLF-työryhmä, Oikeutta vakuutetuille ry (entinen Vakuutusongelmaisten liitto ry) sekä sosiaali-ja terveysministeriön vakuutusosaston entinen ylijohtaja Tarmo Pukkila olla Suomessa; lakisääteisissä vahinkovakuutuksissa ja työeläkkeissä, vallitsevan todellisuuden suhteen väärässä?

> Klikkaamalla tästä avautuvaa kuvakoostetta hiirelläsi,
saat sen ruudullesi isompana -

 

* * * *

Päivitys 22.6.2013


Hyvää perustietoa vakuutusyhtiöiden perustuslain(kin) vastaisen ja ylivertaisen aseman murtamista varten saatte, esimerkiksi seuraavista Oikeusturvan ajankuvan reportaaseista:

> Maailmanmestareiden 7 vuotta kestäneet vakuutustaistelut vs. OP-Pohjola
> Rikosylikonstaapeli Pekka Mustonen kertoo sisäilmamyrkyistä sairastuneiden vakuutustaisteluista

Toivommekin nyt viimeistelyyn edenneelle, tapaturma- ja ammattitautilainsäädännön = TAU (STM114:00/2009) uudistamiselle, mahdollisimman avointa sekä laajaa loppukäsittelyä.

Eikä tässä kaikki.

Toivottavasti sosiaali- ja terveysministeriö tarjoaa, työryhmän johtaja Heli Backmanin (katso >>> tästä linkistä, missä hän vaikuttaa 2020-luvulla?) toimesta, kaikille asiasta kiinnostuneille lakipakettiin avointa ja myös muiden seurattavissa olevaa lausuntomahdollisuutta.

Perusteita edelliselle avoimesta internetistä:

perustuslakirikollisuus
nelikantainen toimintamalli
nelikantainen lainsäädäntömalli


* * * *


Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.


* * * *

Oikeusturvan ajankuvaa nyt myös avoimesti:
> Twitterissä -

ja > Facebookissa  -

* * * *


Takaisin Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -



Tunnisteet: , , , ,