sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Eduskuntavaalit 2007 – Suomalaisten oikeusturva – asiat tehotarkastukseen

Tähän asti telkkarissa näkemistäni vaalikeskusteluista on puuttunut todellinen vastakkaisten aatteiden jytinä.

Toivottavasti valtakunnallisissa tiedotusvälineissä vielä jäljellä oleviin vaalikeskusteluihin saataisiin eetteriin myös eduskunnan ulkopuolella olevien puolueiden ehdokkaiden näkemyksiä.

Koska tällä hetkellä melkein puolelta äänioikeutetuista Suomen kansalaisista puuttuu kokonaan kanava edes välillisesti päästä vaikuttamaan vahvasti vallassa olevaan kolmikantaiseen lainvalmisteluun ja sen kautta syntyviin itseään koskeviin säädöksiin.

Tästä edellä mainitusta ongelmasta kirjoitti ansiokkaasti Turun Sanomissa 11.2.07 emeritus – professori Voitto Helander kirjoituksessaan ”Kolmikantavalmistelu ei sovi parlamentarismiin”.

VERBAALISIA VÄITTELYITÄ JA VÄRISTYKSIÄ VAALIKESKUSTELUIHIN

”Sitran yliasiamies ja keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho on avoimesti pettynyt puolueiden tähänastiseen vaalikampanjointiin.

Hänen mielestään suuret asiakysymykset ovat jääneet politiikan pintakuohun jalkoihin, eikä hallituskysymys edes jaksa kiinnostaa.

Aho kirjoittaa muun muassa tämän päivän Savon Sanomissa seuranneensa eduskuntavaalien asetelmia vuoden 1970 vaaleista lähtien. Koskaan aiemmin tunnelma ei hänen mielestään ole ollut yhtä laimea kuin nyt.

Osittain laimean tunnelman selittää Ahon mielestä vuosikymmeniä kestänyt vieraantuminen politiikasta.

Pienenevä vähemmistö haluaa itse päästä areenalle ja osallistua varsinaiseen vaalityöhön.

Suuri enemmistö tyytyy sivustaseuraajan rooliin.

Aho kaipaa vaalikeskusteluihin poliitikkojen keskinäisiä väittelyjä.”

Lähde: MTV3-STT 25.2.2007

* * * * * * *

Turun Sanomissa 20.2.2007 kirjoittaa Vesa Pyykkö osuvasti nykytilanteesta:

”Politiikka viihteellistyy, korporaatioiden valta kasvaa - Onko eduskunta vain kumileimasin?”
”Vakavampi syy eduskunnan vallan kaventumiseen on korporaatioiden vallan kasvu.

Emeritusprofessori Voitto Helander on artikkelissaan TS:ssa 11.2. ansiokkaasti valottanut hallituksen lainvalmistelun ulkoistamista työmarkkinajärjestöille.

Tilanne on erikoinen, kun korporaatiot määräävät eduskuntaa ja hallitusta suorasukaisesti ja julkisesti. Tämä tuli esille muun muassa yt-lain käsittelyn yhteydessä eduskunnassa.

Kolmikannan vahvistuminen estää jo hallitukselle kuuluvien asioiden hoitoa ja eduskunta on sysätty sivuun. Demokratia tässä on koetuksella.

Lainvalmisteluun kuuluva kuulemismenettely ei enää riitä näille korporaatioille, he päättävät nyt asioista itse.

Kun uusi eduskunta valitaan ja se kokoontuu, nousee esille hallituksen muodostaminen kahden suuren puolueen ja parin apupuolueen avulla.

Tämä menettely takaa sen, että eduskuntakaudella neljän vuoden aikana hallitus istuu kuin tatti tuolillaan.

Siksi hallitukseen on valtava hinku ja halu kaikilla puolueilla.

Siinä rytäkässä periaatteet ja vaalilupaukset joutavat romukoppaan.

Pahimpana esimerkkinä lienee vihreiden ydinvoimapäätös. ”

OIKEUSTURVATILANNE SUOMESSA YHDEKSI TÄRKEÄKSI KESKUSTELUNAIHEEKSI
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen peräsi STT:n kotimaan uutisissa 10.2.2007 –keskustelua "tärkeistä asioista".

Uutisen mukaan eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd) on myös huolestunut demokratiamme tilasta.

Sdp:n eduskuntaryhmän 100-vuotisjuhlaseminaarissa juhlaseminaarissa puhunut presidentti Tarja Halonen viittasi omalla tavallaan tuleviin eduskuntavaaleihin lyhyesti.

"Uskon, että työllisyydellä ja sosiaalisella oikeudenmukaisuudella on tärkeä osa Suomessa nyt edessä olevissa vaaleissa ja toivon menestystä näiden asioiden ajamiseen", hän sanoi

* * * * * * *

Muun muassa suljettua erityistuomioistuinjärjestelmää koskevan ongelmakentän suhteen presidentti Tarja Halosen peräänkuuluttama sosiaalinen oikeudenmukaisuus on ollut mielestäni kadoksissa vuosikymmenten ajan.

Muun muassa sellaisten kansalaisten parissa, joidenka koko loppuelämän on muuttanut vakava sairaus, tapaturma, ammattitauti, liikenne-, potilas- tai lääkevahinko.

* * * * * * *

Klikkaamalla tämän kertaisen kirjoitukseni otsikkoa pääsette halutessanne tutustumaan ongelman ratkaisumalliin, joka toteutuessaan toisi nopeasti säpäkkätä sutinaa väljähtäneisiin vaalikeskusteluihin.

Toivottavasti kuuluisaa suomalaista sisua riittää kerrankin tämän edustamani ”toimialan” ongelmakentän ratkaisemiseen.

Oikeusturva - terveisin
Petri


* * *


Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 1.11.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.


* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -



Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.



Tunnisteet: , , , , , ,

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home