maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Avoin kirje oikeusministeri Tuija Braxille

Hyvä oikeusministeri Tuija Brax,

Kiitän ensinnäkin vaalirahoitusasiasta antamasta vastauksestanne, koska poliitikot tai heidän kabinettinsa vastaavat tällaisiin ruohonjuuritason palautteisiin ja yhteydenottopyyntöihin harvoin.

Vaalirahoituksen lisäksi on hyvä saada kauttanne julkiseen keskusteluun myös eduskuntapuolueiden mahdollisesti hallitsemat nk. epäpoliittiset kansalaisjärjestöt. Sekä niiden rahoituskuviot. Toivon vinkkini välittyvän Tarastin työryhmän käyttöön.

Juttelin kanssanne ennen edellisiä eduskuntavaaleja Kolmen Sepän patsaalla. Koska tapaatte työssänne paljon ihmisiä, niin kertaan juttelemani asian.

Yhtenä keskustelun aiheena oli tuolloin kanssanne vuosina 2003-2007 eduskunnassa voimaan saatettu kahden lääkärin loukku - lakipaketti. Jossa Te olitte yhtenä lakipaketin viimeistelijänä toimiessanne eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana. Sama kahden lääkärin loukku - lakipaketti on uitettu myös samalla eduskuntakaudella "uusittuun" työeläkelainsäädäntöön.

Miksi?

13.6.2008 tapasimme mielenosoituksessa muun muassa oikeusministeriön edessä ylijohtaja Kari Kiesiläisen, jolle jätimme kattavan tietopaketin Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot.

Perjantaina 20.8.2009 uutisoitiin tiedotusvälineissä - Vakuutusoikeuden päätösten läpinäkyvyyttä halutaan parantaa.

Juurihan eduskuntakaudella 2003 - 2007 tuo vakuutusoikeuden päätösten läpinäkyvyys lopullisesti estettiin! HE 12/2006.

Tutustuttuani oikeusministeriön sivuilla olevaan materiaaliin ainakin minun on pakko todeta, että Suomessa perustuslailla, Euroopan ihmisoikeussopimuksella saatikka YK:n yleismaailmallisella ihmisoikeuksien julistuksella on vakuutuksiin liittyvässä lainsäädännössä vessapaperin virka. Vieläpä sellaisen itäblokin kiiltävä- ja viiltäväpintaisen.

Miksi?

Jätitte myös jostain syystä kokonaan vastaamatta kollegani Hannu Kukkosen palautteeseen ja kysymyksiin, joka julkaistiin Iltasanomissa 8.1.2009 - Jatkossakin paperilääkärien armoilla.
Miksi?

Kaiken kiireen ja paineen keskellä on mielestäni hyvä tunnustaa myös tosiasioita.

Vihreät eivät ajakaan pysyvästi työssään vammautuneiden ja sairastuneiden potilaiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista parantavia hankkeita Suomessa. Varsinkaan, jos vastassa ovat finanssialan konsernien taloudelliset edut.

>>> Kukaan ei korvaa, kun asbesti vie terveyden


Näitä kyykytettyjä asbestipotilaita tiedän henkilökohtaisten kontaktieni kautta olevan Suomessa PALJON!

Ratkaisun avaimet nyt esiintuotuihin epäkohtiin ovat kulloisellakin hallituksella ja eduskunnalla, joten kaikessa pitää nähdä uuden mahdollisuuden alku.

Senpä takia toivon, että toimitte internetistä löytyvän avoimen vaalirahoituksen ABC -tietopaketin hengessä ja levitätte tuon ruohojuuritason laintulkinnan ilosanomaa omassa verkostossanne.

Nerokkaasti sanamuodoiltaan muovattu laki ehdokkaan vaalirahoituksesta 414/2000 mahdollistaa koko 2000-luvun vaalirahoituksen avaamisen juuri sille tasolle mille valtaosa äänestäjistä sen haluaa. Takautuvasti ja ilman mitään pelkoa sanktioista.

Ystävällisin terveisin ja kasvavan rohkeuden toivotuksin
Petri Salo
Oikeusturva - yhteisöstä




* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , ,