torstaina, kesäkuuta 18, 2009

Suomi – Pohjolan Bulgaria?

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Ahti Pesonen kommentoi kirjoituksessaan ” EU-vaalien tulos kertoo tyytymättömyydestä” EU-vaalien 2009 tulosta tuoreeltaan seuraavasti:

”Itsenäisyyspuolueen alhainen EU-vaalikannatus ei johdukaan sen tavoitteista, vaan siitä, että puolueella ei ole käytettävissään veronmaksajilta kerättyjä puoluetukia eikä tasa-arvoista pääsyä valtakunnalliseen mediaan.

Vaalitulos on isku suurimmille puolueille.

On kuvaavaa, että kolme vielä suurta puoluetta saivat yhteensä vain 23,9 prosenttia kaikkien äänioikeutettujen äänistä.

Vaalien voittajien on nyt aika näyttää, mitä he vaalivoitollaan tekevät.

EU:lla ei ole missään vaiheessa ollut kansalaisten luottamusta.

Käydyt vaalit osoittavat epäluottamuksen kasvavan. Tämä on luonnollista, kun kyseessä on harvainvalta, jota johtavat suurten jäsenmaiden lisäksi suuryhtiöt lobbareineen.

Epädemokraattisesta EU:sta ei ole ratkaisijaksi käsillä olevassa talouskriisissä eikä muissa aitoa kansainvälistä yhteistyötä vaativissa kriiseissä.”


Helsingin Sanomista 7.6.2009 poimittua:
Laajennuskomissaarin Olli Rehnin mukaan EU-parlamentin päätöksenteko voi sirpaloitua, jos sinne syntyy useita uusia pienehköjä ryhmiä EU-vaalien jälkeen.

”EU-parlamentin johtaminen tulee näin entistä haastavammaksi”, hän kertoi Brysselissä myöhään sunnuntai-iltana.


SUOMEN KORPORATIVISTINEN MALLI EUROOPAN UNIONIIN?
Tullaanko voimansa tunnossa olevan Rehnin toimesta EU pakottamaan Suomen kaltaiseen ruotuun, jolloinka vihreätkin joutuvat valitsemaan lohkonsa europarlamentin valtasegmenteistä uudelleen. Oma veikkauksemme oheisena.

Näyttääkö sen jälkeen hallituspuolueiden meppien europarlamentin asemointi ulospäin tältä?


# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #




- Klikkaamalla kollaasia hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -

# # # #


Komissaari Rehn avaisi rintaman populisteja vastaan - 18.6.2009 7:30 - STT

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn (kesk) haluaa pysäyttää eurovaaleissa päätään nostaneen oikeistopopulismin nousun Euroopassa.

Rehn patistaa Turun Sanomissa ja Väli-Suomen sanomalehdissä erityisesti keskustaa, kokoomusta ja sosiaalidemokraatteja etsimään yhteisymmärrystä eurooppalaisessa yhteistyössä ja maahanmuuttopolitiikassa.

Jotenkin tuntuu siltä, että vihreiden, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaalimenestyksellä ei ole mitään sijaa kolmen suuren valtapeleissä.

Kaikille puolueille omat sivut päälehtiin - LEHDISTÖTIEDOTE 12.6.2009

Tällaisia ajatuksia sisältyi Itsenäisyyspuolueen, Köyhien asialla puolueen ja Suomen Työväenpuolueen kirjelmään:

Voisiko pääkaupunki- ja maakuntalehdissä olla vuorollaan poliittisten puolueiden tekemiä sivuja? Pitäisikö kaikki puolueet päästää vaalien väliajoillakin vuorollaan televisioon ja radioon?

EU-vaaleissa koettu alhainen äänestysprosentti puolestaan osoittaa, että epäluottamus on molemminpuolista. Kansa ei luota poliittiseen eliittiinsä.
Kolmen EU-vaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen yhteinen äänimäärä oli vain 23 % kaikista äänioikeutetuista.

Hallituspuolueita kävi vaaliuurnilla tukemassa vain 23 % äänioikeutetuista!


# # # # #

Joten toivomme, että keskustelu demokratiamme tilasta ja poliittisten toimijoiden rahoitusrakenteiden avoimuudesta jatkuu vilkkaana.

Meidän mielestämme myös konservatiivimme eli kokoomus pitää lokeroida oikeistopopulistien joukkoon.

Uudenkaan ajan työväen puolue ei voi mielestämme ottaa vastaan rahaa vaalityöhön työnantajia edustavilta lobbausjärjestöiltä tai niihin kytköksissä olevilta toimijoilta.

Muuten elämämme bulgarisoitunutta todellisuutta, jossa keinoja kaihtamattomien kerjäläisten määrä tulee lisääntymään myös alkuperäisväestön keskuudessa.

Keskustan, Kevan ja NovaGroupin Rovaniemen markkinoiden tutkinnasta
Lienee nopeasti listattavissa ja tutkittavissa pohjia myöten pääministeri Vanhasen mahtikäskyllä NovaGroupin kaikki 2000-luvun vastaavat kuviot mahdollisten muiden vakuutusalan ja puolueiden välillä?

Kuntien eläkevakuutus (Keva) lienee tuskin ainoa isolla rahalla puolueiden laariin pelaava vakuutusalan toimija Suomessa? Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutukoon! Tässäkin asiassa.

”Toivokin elää hyvin, kunhan rehellisyys lisääntyy” - terveisin
Team Oikeusturva 2009


* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 13.3.2017
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemme linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

 

Tunnisteet: , ,