keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Vaalirahoituskohun RAY – haarasta

Yhden pahiten menneen arvion vaalirahoituskohun kestosta antoi Lauri Tarasti Talouselämän haastattelussa 29.5.2008:

Vieläköhän vaalirahasotkusta paljastuu jotakin uutta?

”Tässä tämä oli. Vaalirahajupakka kuitenkin käynnisti poliittisen kulttuurin murroksen”, Tarasti arvelee, ja muistuttaa, että Suomi on ollut aina kansainvälisissä vertailuissa vähiten korruptoitunut maa. Tämä arvio kattaa myös politiikan ja vaalirahoituksen.

Yhden edelleen paikkansa pitävistä luonnehdinnoista on mielestämme tehnyt toimittaja Olli Ainola.

Kauppalehti Presso - Voideltu valta:

”Laki Suomen vaalirahoituksesta on Bulgarian tasolla eikä ole johtanut ehdokkaiden taloudellisten kytkösten avautumiseen.

Lakia on äärettömän helppo kiertää, sillä esimerkiksi eduskuntavaaleissa alle 1 700 euroa lahjoittanutta ei tarvitse paljastaa.

Kun avustus pilkotaan pienempiin eriin, voi tukea ehdokasta vaikka millä summalla ja pysyä silti salassa.

Kaiken lisäksi oikeuslaitos on kieltäytynyt tutkimasta lain soveltamista.”


RAY:N HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN VAALIRAHOITUKSESTA


Sitten viime päivien RAY:stä ja vaalirahoitusta koskeviin paljastuksiin. Nehän ovat koskeneet tähän mennessä vasta RAY:n yleisavustusta saanutta Nuorisosäätiötä.

Uutistietojen mukaan keskustaa edustava Jukka Vihriälä on toiminut eduskunnassa jopa 24 vuotta. Joten politiikan aloittelijana häntä ei voi millään mittarilla pitää.

Viime päivien uutisvirrasta poimittuna hänen vaalirahoitustaan on avattu vasta tiukan perunakellarin oven verran


HS – STT 22.9.2009 Keskustan Vihriälä haluaisi hajoittaa eduskunnan

"Eduskunnassa 24 vuotta istunut Vihriälä putosi viime vaaleissa eduskuntaan valittujen joukosta.

Vihriälän tukiyhdistys myi Nuorisosäätiölle tauluja 24 000 eurolla. Tiedot käyvät ilmi Nuorisosäätiön kirjanpidosta.

Vihriälä sanoi STT:lle, että Ihmisen asialla -tukiyhdistys sai vaalityöhön tätä kautta karkeasti arvioiden noin 10 000–12 000 euroa.

Taulut oli ensin ostettu taiteilijoilta.

Vihriälän tukiyhdistys teki Nuorisosäätiön kanssa taulukauppoja 31.5.2005-2.2.2007 kaikkiaan 11 kertaa. Tauluja myytiin noin 25 kappaletta. Hankinnat oli hyväksynyt säätiön silloinen toimitusjohtaja Jorma Heikkinen."

Tuota vuoden 2007 vaalirahoituksen ilmoitusta Vihriälän osalta ei ole käytössämme, mutta nostamme tähän esille hänen vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksen.






- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -


Huomio ilmoituksessa kiinnittyy etenkin 45 000 euron könttäsummaan. Varsinkin viime päivien tietojen valossa.

Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta 45 000 euroa
-sinapin, arpajaisten ja grafiikan myyntituloja sekä ilmoitushankintaa vaalijulkaisuihin

Toivomme, että mahdollinen Nuorisosäätiön vastikkeellinen rahoitusosuus tarkentuu ko. summasta mahdollisimman pikaisesti. Ja mahdollisten muiden RAY:n rahoittamien yleishyödyllisten RAY:n yleisavustusta saavien liittojen tahikka yhdistysten osuudet.


Kauppalehti Presso – Voideltu valta, toimittaja Olli Ainola:


”Iso osa Suomen puoluetukiaisista rohmutaan jopa yhteiskunnan hyväntekeväisyysvaroista.

Esimerkiksi neljän suurimman puolueen eläkeläisjärjestöt saavat puoluekoneiston johtamalta Raha-automaattiyhdistykseltä pelkästään tänä vuonna yli 3,6 miljoonaa euroa, mikä kattaa puolet niiden menoista ja tuo mojovan lisän neljän puolueen 11 miljoonan euron varsinaiseen puoluetukeen.

Laki Suomen vaalirahoituksesta on Bulgarian tasolla eikä ole johtanut ehdokkaiden taloudellisten kytkösten avautumiseen.

Lakia on äärettömän helppo kiertää, sillä esimerkiksi eduskuntavaaleissa alle 1 700 euroa lahjoittanutta ei tarvitse paljastaa. Kun avustus pilkotaan pienempiin eriin, voi tukea ehdokasta vaikka millä summalla ja pysyä silti salassa.

Kaiken lisäksi oikeuslaitos on kieltäytynyt tutkimasta lain soveltamista.”


VAALIRAHAKYTKENTÖJEN SELVITTÄMISESTÄ JATKOSSA


Uuden vinkin antoi eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen/sd. YLE Hämeen lähetyksessä 23.9.2009:

”Esimerkiksi viime presidentinvaalin osalta Johannes Koskinen muistutti, että "erään ehdokkaan vaalilaskuista yksi, suuruudeltaan kymmeniä tuhansia euroja, oli ihan kuin tavan mukaan laitettu suoraan yritykselle maksettavaksi".

Tällainen poliittinen vaalilaskuttelu avaisi Koskisen mukaan lehdistölle mielenkiintoisen väylän, jos lähdettäisiin katsomaan mihin kaikkiin yrityksiin tai mille kaikille tahoille on lähetetty maksettavaksi vaalilaskuja ja -mainoksia.

Eduskunnan varapuhemiehen mukaan asian pitäisi kiinnostaa verotarkastustakin. Tulisi tutkia, onko verotukseen hyväksytty sellaisia ilmoituskuluja, jotka eivät kuulu yrityksen toimintaan, vaan ovat selvästi vaikkapa poliittista toimintaa koskevaa Koskinen pohti.”


RAY:N TOIMITUSJOHTAJAN VAALIRAHAILMOITUS AVOIMESSA VERTAILUSSA


Tuohon keskustan Jukka Vihriälän vuoden 2003 eduskuntavaalikampanjaa verrattuna RAY:n toimitusjohtaja Sinikka Mönkäreen/sd. vaalibudjetti oli kooltaan hyvin järkevä.






- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -


Huomio hänen ilmoituksessaan kiinnittyy siihen, että mitkä ovat olleet nuo sosiaali- ja terveysministerinäkin toimineen Sinikka Mönkäreen etujärjestörahoittajat (3 kpl) nimiltään?

Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta 414/2000 oli voimassa kaikkia valtakuntamme vaaleja koskevana 30.4.2009 asti.

1.
Sallien antamaan alkuperäiset lahjoittajan nimitiedot kaikista rahoittajatahoista, vaikka rahoja on siirretty kampanjaa varten perustetun yhdistyksen tai mahdollisten välikäsiyhdistysten kautta.

2.
Lain avoimet sanamuodot antavat täydet mahdollisuudet takautuvalle selvittelylle.

Koski sitten tuo rahan tai vastikkeellisen rahasuorituksen antaminen etujärjestöä, yhdistystä, säätiötä ja/tai yritystä

Nuo kohdat ovat laista tehdyn avoimen vaalirahoituksen abcde – tulkinnan mukaisia.


MIKSI MYÖS KAIKKI VUODEN 2003 VAALIRAHOITUS ON AVATTAVA?


Kuuman vihjeen antoi alussa pieleen vaalirahoituskohun keston veikannut Lauri Tarasti

Talouselämä 29.5.2008 - Vaalirahoitussotku pysyi piilossa vuosia:

”Oletin, että keskustelu vaalirahoituksen avoimuudesta olisi käyty jo vuoden 2003 eduskuntavaalien yhteydessä”, sanoo Lauri Tarasti.

Toivottavasti eduskuntaa ja hallitusta ei päästetä hajoamaan tahoilleen ennen kuin tarvittavat vaalirahoitustiedot koko 2000 – luvulta on saatu avoimeen tietoisuuteen.

Kuin ei myöskään RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälää/kesk.

”Sitten on helpompi avata ovet länteen päin” - terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä

Tunnisteet: , , , , ,