sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012

Vakuutuslääkärijärjestelmä läpivalaistaan!



Muistattehan, että vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Tämän alueen epäkohtien ja perustuslakimme vastaisuuksien ratkaisussa eivät ole onnistuneet satojen miljoonien eurojen liikevaihtoa pyörittävä järjestöapparaatti AKAVA/EK/SAK/STTK.

Kuin ei myöskään isoja rahoja toiminnassaan pyörittävät eduskuntapuolueet ja heidän taustajärjestönsä:

kokoomus
keskusta
sdp
rkp
vihreät
kd
vasemmistoliitto

> Todellisuudessa poliittisten puolueiden hallitsemia - "epäpoliittisia" kansalaisjärjestöjä unohtamatta. Tässäkään yhteydessä.

Herää kysymys miksi? Miksei edes 10 vuodessa? Vaalirahoitus ja  korruptio kehittyneissä versioissaan?

 Perussuomalaisilla ja vasenryhmällä on tällä hetkellä tietojemme mukaan kova yritys päällä ja siksi pidämme ne rehellisten puolueiden kategoriassa.

Lakisääteisen vakuutusturvan epäkohtien sekä perustuslain vastaisuuksien tunnustaminen, korjaaminen ja > korvaaminen perustuslain 88§ mukaisesti - tulee olemaan Suomen historiassa erittäin mielenkiintoinen ajanjakso. Muistaakaahan kilautella rohkeasti alueenne kansanedustajille ja mepeille.


Onneksi meillä on tiedotusvälineiden joukossa vielä Hymy - lehti.

Toki ensin Suomen laillisuusvalvojien, hallituksen ja eduskunnan tulee keskenään päättää siitä, että tuleeko Suomessa noudattaa:

* perustuslain
* Euroopan ihmisoikeussopimuksen
* YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen

velvotteita. Sitä kautta meillä kaikilla on tiedossamme se, kenen pelikirjaa ja prinsiippejä tullaan politiikkojen suulla annettujen lupausten lunastamisessa noudattamaan.

Hymyn kesäkuun vakuutuslääkärinumerossa (6/2012) sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko lupasi, että vakuutuslääkärijärjestelmän pitkään tiedossa oleville epäkohdille tullaan viimeinkin tekemään jotain.

Tällainen tiedote asiasta on annettu ulos sosiaali-ja terveysministeriöstä:

STM - Verkkouutinen 18.06.2012 14:00
Ministeri Risikko käynnisti työn vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyden lisäämiseksi

Sosiaalivakuutuksen asiantuntijat kokoontuivat tänään sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kutsusta keskustelemaan vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämisestä. Asiantuntijat jakoivat huolen kansalaisten epäluottamuksesta järjestelmää kohtaan.

"Saamme ministeriössä valtavasti palautetta kansalaisilta, joiden oikeustaju on koetuksella, kun vakuutuslaitoksen lääkärin päätös potilaan työkyvyttömyydestä eroaa potilasta hoitavan lääkärin näkemyksestä. Kansalaisten jatkuva epäluottamus järjestelmää kohtaan on otettava vakavasti", ministeri Risikko sanoi.

Ministerin koolle kutsumat asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että järjestelmää on kehitettävä ja läpinäkyvyyttä lisättävä. Keskustelussa esiin nousseet ehdotukset kootaan nyt ministeriössä yhteen. Tärkeänä pidettiin muun muassa hakijan osallisuutta käsittelyn eri vaiheissa sekä päätösten perustelemista selkeästi ja riittävän yksityiskohtaisesti.

"Olen todella tyytyväinen siitä, että asiantuntijoilla oli paljon ajatuksia ja tahtoa järjestelmän kehittämiseksi ja siten kansalaisten luottamuksen parantamiseksi. Meidän on etsittävä hyviä käytäntöjä myös muiden maiden järjestelmistä ja arvioitava niiden sopivuutta Suomeen", ministeri Risikko totesi.

Asiantuntijaryhmä kokoontuu uudelleen alkusyksystä, minkä jälkeen ministeriössä päätetään toteutettavista toimenpiteistä.

Lisätietoja - ylijohtaja Outi Antila, p. 09 160 73864


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -- - -

Avointa taustatietoa sosiaali-ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antilasta internetistä:

MOT -
Vakuutuslääketiede - lääkärietiikan aivotärähdys?

Myös tässä mainitun asiantuntijaryhmän kokoonpanon ja työn tulee olla mielestämme täysin julkista. Kuten asiantuntijoiden nimet ja palkanmaksajat (pää- ja sivutoimet) on hyvä saada kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tietoon.

Myös kaikki asiantuntijaryhmän asiakirjamateriaali. Vaikkapa valtion hankerekisterin (HARE) kautta. Reaaliaikaisesti.

Samoin kuin joukkoistamisen (crowdsourcing) avulla tapahtuva asian käsittely. Eli avoin ja todellinen lausumamahdollisuus kaikille aiheesta kiinnostuneille. Sanallisesti ja lihallisesti taikka sähköisesti. Heti alusta alkaen.

Ensi alkuun nopeaan käsittelyyn kuitenkin se kaikkein tärkein juttu, joka palauttaa vakuutettujen joukossa uskoa sosiaali-ja terveysministeri Risikon, hallituksen ja eduskunnan tekemisiin.

Kaikille vakuutetuille toimitetaan vuoden 2012 loppuun mennessä oikeaksi todistetut kopiot työnantajan ja vakuutusyhtiöiden välillä tehdyistä lakisääteisistä vakuutussopimuksista liitteineen. Kuten työtapaturma- ja työeläkevakuutuksesta pysyvän työkyvyttömyyden varalle.

Näin toimien jokainen työssään pysyvästi vammautunut ja sairastunut voi varmistua siitä, ettei vakuutussopimukseen ole uitettu vakuutusturvaa rajoittavia tekijöitä. Kuten halvemmat tai olemattomat vakuutusmaksut isommalla omavastuulla. Omavastuun limiitti isolla työnantajalla esimerkiksi 300 000 euroa vuodessa. Tämä järjestely voi käytännössä tarkoittaa sitä, että jokaisesta täydelle tapaturmaeläkkeelle joutuvasta työntekijästä yhtiölle tulee maksuun vaikkapa 700 000 euron kertamaksu.

Tällöin vakuutuslääkärit ja vakuutuslakimiehet joutuvat keksimään hylkääviä perusteita oikein urakalla. Ja joutuvat sopimusteknisten kuvioiden kannalta syyttä vakuutustaisteluihin ohjattujen vakuutettujen vihan kohteeksi.

> Vakuutuslääkärien toimien tuottavuus vakuutusyhtiöille -


Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Hyvää kesää ja voimia kaikille!
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -- - -

Asiakokonaisuuteen liittyvät nettilinkit:

Valtioneuvoston hankerekisteri – HARE
https://valtioneuvosto.fi/hankkeet

Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot
Finngate – skandaali ulottuu jo Suomen Lääkäriliittoon
http://ajankuva.blogspot.fi/2008/08/finngate-skandaali-ulottuu-jo-suomen.html

Avoin muistio vakuutusoikeudesta



* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , , , , ,