perjantaina, elokuuta 03, 2007

Vakuutusoikeuden vuosi 2006 ja värianalyysi



- Klikkaamalla kuvaa hiirellänne, saatte sen ruudullenne isompana –

Vakuutusoikeuden vuosikertomuksen alkusanoista voi asiantuntematon lukija saada käsityksen, että vakuutusoikeudessa ovat asiat vähintäänkin tyydyttävällä tolalla.

Kuitenkin päätöksen saaminen saattaa kestää vakuutusoikeudesta 12-24 kuukautta.





- Klikkaamalla kuvaa hiirellänne, saatte sen ruudullenne isompana –
Jokainen pörssiyhtiöiden visuaalisesti näyttäviä vuosikertomuksia lukenut tietää sen, että pörssiyhtiön todellisuus piilee numeroissa. Tai paremminkin niiden oikeassa ja totuudenmukaisessa tulkitsemistavassa.

Vakuutusoikeuden kuten koko erityistuomioistuinjärjestelmän tapa ilmaista valituksista tehtyjä prosenttilukuja perustuu positiivisen mielikuvan luomiseen.

Vakuutusyhtiöiden kohdalla puhutaan itseoikaisuprosenteista.

Tuomioistuinten kohdalla puhutaan ratkaistujen asioiden muutosprosenteista.

Sosiaalisista ja lakisääteisistä vakuutuksista tehtäviä valituksia käsittelevien ensimmäisen asteen tuomioistuinten eli lautakuntien nimien kohdalla positiivista mielikuvaa luodaan harhaanjohtavasti puhumalla muutoksenhakulautakunnista.

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # #
Puolueet hiovat nyt kilvan viestintätaitojaan. Suomi saa kohta spin doctorit.

"Erityisavustajat pyrkivät kertomaan ministerien saavutuksista ja hyvistä töistä. Mutta ei Suomessa mitään spinnausta ole, ei täällä väitetä mustaa valkoiseksi", pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja Jukka Ihanus sanoo.

Lähde: Helsingin Sanomat 29.7.2007 - SUNNUNTAI

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # #






- Klikkaamalla tilastokaaviota hiirellänne, saatte sen ruudullenne isompana –
Olemme asettaneet oheisessa tilastossa esitetyt vakuutusoikeuden ratkaistujen asioiden muutosprosentit pääasiaryhmittäin varmuuden vuoksi harmaalle pohjalle.

Miksi ihmeessä!? Tuntuu joku Teistä lukijoista ääneen ajattelevan.

Vastauksemme kuuluu: ”Jos nyt joku kumminkin sattuisi väittämään mustaa valkoiseksi eli spinnaamaan, niin siitä jää sitten harmaalle pohjalle merkiksi valkea teksti.”

Vaan otetaanpa sitten samat vakuutusoikeuden luvut analyysiajon kautta esille ja lisätään lukuihin ripaus väriä sekä suoritetaan vakuutusoikeuden vuosikertomuksessaan antamien lukujen täsmäytysajo.

Tällä kertaa seuraavassa tilastossa on esitetty vakuutusoikeuden ratkaistujen asioiden hylkäysprosentit pääasiaryhmittäin. Tätä tapaa ilmoittaa todellisuus luonnehdimme supiglobaalilla sloganilla: ”We call this reilu meininki!”






- Klikkaamalla tilastoa hiirellänne, saatte sen ruudullenne isompana –

Näin toimien jokainen vakuutusoikeuden toimintaa omakohtaisesti tunteva huomaa heti, että vakuutusoikeudessa annettavia hylkääviä ns. roskapäätöksiä ei voida enää lakaista piiloon laajamittaiselta julkiselta keskustelulta.

Numeraalisina lukuina oheiset lukemat ovat suomalaisille tuttuja vain saunanlämpömittareista tai totaalitääristen valtioiden oikeusjärjestelmistä. Tyyliin yksittäinen kansalainen vastaan valtio, joissa valtion voittoprosentti on asettautunut vakaaseen 90-100 % haarukkaan.

Työryhmämme on yrittänyt vaikuttaa vuosikausien ajan Suomen huipputason päättäjiin tässä blogissa esiintuotujen epäkohtien poistamiseksi ja poissa pitämiseksi.

Käytössämme ovat olleet tähän mennessä rauhanomaiseen sanalliseen ja lihalliseen kanssakäymiseen liittyvät kontaktointimuodot.

Lopetamme tällä kertaa kirjoituksemme kuvataiteen keinoin EITKKO - kuvakollaasiin.







- Klikkaamalla kuvakollaasia hiirellänne, saatte sen ruudullenne isompana –

Muuten. Tiesittehän sen, että voitte halutessanne toimittaa helposti Oikeusturvan ajankuva - blogin sisältöön liittyvää tukimateriaalia eteenpäin?

Viette vain kohdistimen Teitä kiinnostavan kuvan, kaavion tai kuvakollaasin päälle ja hiirenne oikeanpuoleisen painikkeen kautta avautuva toimintonäkymä antaa Teille vapaan tiedon välittämisen mahdollisuudet. Mainion tv-sarjan Firman roolihahmon Artun sanoin ja hengessä: ”Peace and respect!”

Näin toimien olette osa klikkaamalla toimivaa vapaata ja voimakkaassa kasvussa olevaa mediayhteisöä.

Helleterveisin
Oikeusturvan VOLF – työryhmä

# # # # # #
ps.
Kaksi parannusehdotusta vakuutusoikeuden vuosikertomuksen tietoihin:

1.
Tulleet valitukset ja tehdyt päätökset jaoteltuina myös yhtiöittäin.

2.
Internetiin reaaliaikainen seuranta valitusten jonotilanteesta yhtiöittäin.

* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.




* * * *


Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -



Tunnisteet: , , , ,