lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Jäljet vaalirahoituksen vaikuttavuudesta yltävät valtakunnan huipulle!

Suomen todellinen ihmisoikeustilanne on selitettävissä institutionaalisen korruption kautta. Institutionaalista korruptiota ei ole mahdollista huomata, jos sitä edustava taho tutkii itse itseään.

Tässä Oikeusturvan ajankuva – blogissamme on vuosien varrella todennettu, mitenkä vakuutuslääkärit tekevät paperilla sairaista tai vammautuneista potilaista terveitä.

Eväten siten ilman tosiasiallisia perusteluita potilaan oikeudet lakisääteisiin korvauksiin, kuntoutukseen, lääkkeisiin, apuvälineisiin, haittaluokkaan ja vakuutuslajin mukaiseen eläkkeeseen.

Vakuutuslääkärit käyttävät Suomen valtion yksityiselle vakuutusyhtiöille suomaa laajaa; julkisen vallan laillisuusvalvonnan piiriin kuuluvaa, harkintavaltaa erittäin härskillä tavalla vakuutusyhtiöiden hyväksi.

Laillisuusvalvonnan tosiasiallinen keinovalikoima vakuutusalan härskiyksien kitkemiseksi on samaa luokkaa kuin on nähty menneillään olevan vaalirahaskandaalin kestäessä.

Käynnissä olevaan vaalirahakohuun aihekokonaisuus liittyy sillä tavalla, että jokainen voi tarkistaa oman vakuutusyhtiönsä sivuilta tai vakuutusehdoistaan, mitä niissä kerrotaan aiheista kuten:

vakuutuslääketiede
vakuutuslääketieteen erityispätevyys
vakuutuslääketieteellinen arvio
vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä


TÄRKEÄ HUOMIO POTILAILLE!


Muistakaa pyytää aina vakuutusyhtiöstänne kuhunkin päätöksen liittyvät asianomaisjulkiset käsittelijä- ja lääkärikansiomerkinnät. Sekä pitäkää huolta, että Teillä on ajantasainen tieto vakuutusyhtiössänne kulloinkin olevista tapauksenne kaikista asiapapereista.


VAALIRAHOITUKSEN VAIKUTTAVUUDESTA TARVITAAN LISÄTIETOA(Vakuutusalan Keskusliitto - www.vakes.fi, Eläketurvakeskus www.etk.fi)


Ensin pitää kuitenkin saada luotettavasti ja pitävästi avoimeen tietoon se, että kuinka paljon näiden isojen vakuutusalanyritysten ja/tai niiden tytäryritysten ja/tai yhdistysten ja/tai säätiöiden rahaa on mahdollisesti virrannut poliittiseen työhön.

Eriteltynä koko 2000 – luvulta. Puolueittain, ehdokkaittain ja vaaleittain.





- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -

Ihmetystä herättää erityisesti se, että kaikki päättäjienkin tiedossa olevat epäkohdat pysyvät lakisääteisen vakuutusjärjestelmän eri osissa voimissaan vuosi toisensa jälkeen.

Erittäin huolestuttavaa on kuvakoosteessakin esitetty tasavallan presidentti Tarja Halosen puheiden ja tekojen ristiriita.

Miten paljon muuten presidentti saa laillisesti valehdella? Mikä on tekijäpuolen keskusjärjestöjen kuten SAK, STTK ja AKAVA todellinen rooli nelikannassa? Katso lopussa oleva nelikantainen lainsäädäntömalli – kaavio.

Suurimmat vakuutusalan toimijayhteisöt Suomessa, joiden intresseihin jatkuva ja pitkäkestoinen, poliittisiin päättäjiin vaikuttaminen eli lobbaaminen liittyy ovat:

1. Työeläkevakuuttajat = TELA RY www.tela.fi

2. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto = TVL www.tvl.fi

3. Liikennevakuutuskeskus = LVK www.liikennevakuutuskeskus.fi

4. Potilasvakuutuskeskus = PVK www.potilasvakuutuskeskus.fi

5. Lääkevahinkovakuutuspooli www.laakevahinkovakuutuspooli.fi

Lisäksi on huomioitava Valtiokonttorin (www.valtiokonttori.fi) ja Kansaneläkelaitoksen (www.kela.fi) intressit suhteessa lainsäädännöstä päättäviin henkilöihin.

Perusteena noiden viiden ryhmityttävän sekä Valtiokonttorin ja Kansaneläkelaitoksen esille ottamisessa on se, että ne ovat nelikantaisen vakuutusoikeudellisen erityistuomioistuinjärjestelmän keskeisimmät käyttäjät ja rahoittajat.


NELIKANTAINEN LAINSÄÄDÄNTÖMALLI VAKUUTUSALALLA



- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -

Kansanedustajat pakotetaan ryhmäkurin kautta olemaan hiljaa perustuslain vastaisesta lainsäädäntömenetelmästä. Myös oman poliittisen uran kääntyminen ison puolueen sisällä laskusuuntaan on tehokas uhkakuva, mikäli yksittäinen kansanedustaja yrittää tuoda epäkohtia avoimeen julkisuuteen.

Kansanedustajien ja ministerien henkilökohtaisten vaalikampanjarahoittajien nimet pitää saada avoimeen tarkasteluun koko 2000-luvun osalta. Epäkohtien pysyvyydestäkin kannattaa miljardien eurojen liikevaihtoa pyörittävän vakuutusalan jotain maksaa. Ainakin näin ruohonjuuritasolta katsottuna.


”Aurinko paistakoot!- Oranssit hehkukoot! - terveisin
Oikeusturvan VOLF – työryhmä



# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #

TAVATAANKO TORSTAINA 15.10.2009 EDUSKUNNAN PORTAILLA?



Tule Sinäkin mukaan kysymään, kyseenalaistamaan ja esittämään näkemyksiäsi nyky-Suomen tilanteesta. Ellet pääse mukaan, niin levitäthän tietoa tapahtumasta omassa verkostossasi. Elämäntilanteesi sallimissa puitteissa. Kiitokset avustasi.

”Vain yhdessä toimien olemme enemmän”:
http://vivalarevolution09.wikispaces.com/Etusivu

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #

Oikeusturvan ajankuvan > etusivulle -

Tunnisteet: , , , , , , , , ,

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home