keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Maan tapaa

Toivottavasti maan tapaa. Sitä todellista. Ei virallista, saadaan pikku hiljaa julkiseen ja avoimeen keskusteluun. Tieto on valtaa. Etenkin omaan lähihistoriaamme liittyen.

Vai onko esimerkiksi Toimittajaliittoon yhdeltä osin,  > kts. Wikipedian artikkeli -; ankkuroituneen mediavallan voima vieläkin niin suuri, ettei näistä(kään) asioista tulla käymään avointa keskustelua?

Tässä maan tapaan liittyviä aiheita sosiaalisen median (SM) kehittämän älyvalokuvan keinoin kerrottuna.

- Lähtötilannetiedot ko.aiheisiin avoimen internetin hakukoneilta -

Tosin ensin pitää saada, tuo tietosuojavaltuutetun ja julkisen sanan neuvoston (JNS) aikanaan lailliseksi ja tarkoituksen mukaiseksi katsoma, Toimittajaliiton jäsenluettelo julkiseen arviointiin. Keitä he ovat ja missä kaikkialla elossa olevat nykyisin vaikuttavat? Noita asioita kysyy myös Martti Valkonen erinomaisessa ajankuva kirjassaan > "Sananvapaus kauppatavarana" -.

Kirjassa kerrotaan suomalaisen mediamaailman lähihistorian tapahtumista muun muassa Helsingin Sanomien sisältä päin tarkasteltuna.

TIEDOTUSVÄLINEIDEN KYTKENTÄKAAVIOT KATEISSA

Valtahan perustuu aina tietoon ja henkilöiden välisiin suhteisiin.

Kansanvalta ei voi koskaan Suomessakaan toimia, jos kansa ei tiedä edes perusasioita; erittäin merkittävää julkista valtaa käyttävistä henkilöistä ja heidän ekosysteemeistään. Ja etenkin tiedotusvälineiden ja poliittisten sekä talouselämän kuvioiden osalta.

Vasta kun vallankäytön eri osapuolten toimintatavat mahdollisimman hyvin tietää, niin sitä pikku hiljaa oppii, mitä tarvitsee perustuslaillisten arvojen mukaan Suomessa katu-ja ruohonjuuritasolla julkista valtaa kulloinkin pitäviltä sietää. Ihan oikeasti.

Siksi pidämme erittäin tärkeänä tuon edellä mainitun Toimittajaliiton ja vastavoimana heille, mahdollisesti, olleen toisenlaisen aatesuunnan järjestöjen esillesaamisen. Toimiko edesmennyt Helsingin Sanomien suuromistaja Aatos Erkko nerokkaasti ja otti tiukan linjan stalinistit lähelleen? Kuten Kekkonenkin toimi. Turmellen heidät sitten hitaasti hivuttaen sisältä päin? Isonevilla palkoilla ja johtajapaikkoihin ohjaten. Maan tapaa ja vallan humalluttavaa voimaa tämäkin.


Ajankuvasta kirjoitti Helsingin Sanomissa Antti Blåfield
3.5.2007 MERKINTÖJÄ – kolumnissaan osuvasti:

”On syntynyt poliittinen eliitti, jonka siteet muuhun yhteiskuntaan ohentuvat.

Tämä itse itseään täydentävä joukko vain kasvaa, kun poliittisia elättejä tulee koko ajan lisää: puolueiden eduskuntaryhmiin ja ministereiden avustajiksi palkataan kasvava joukko nuoria kykyjä.

Tuntuu siltä, että jokainen hallitus kasvattaa tätä poliittista rälssiä; niin teki tämäkin hallitus.

- -

Poliittisen eliitin mahdollisuutta eristäytyä on lisännyt myös internet.

Netti, joka on yhdistänyt maailman yhdeksi suureksi puhekuplaksi, on myös mahdollistanut poliittiselle eliitille ajantasaisen viestinnän omasta eristäytyneestä tilasta käsin.

Kun poliittisen johtajan ennen piti rakentaa ja perustella linjaansa julkisissa tilaisuuksissa ihmisten edessä tai lehtien palstoilla kilpaillen tilasta muun tapahtuvan kanssa, hän voi nyt työhuoneensa rauhassa naputella sanomansa virtuaalikansalle.

Läsnä ja tavoittamattomissa samaan aikaan.”

Tuon jälkeen on sitten ollut, tämän yhden Helsingin Sanomien, pääkirjoitustoimittajan suunnalta vaisumpaa.

> Iltalehden analyysia aiheen ympäriltä -

Yksi tuore näkökulma tähän Toimittajaliitto - aiheeseen voi olla sellainen, että aloitetaan kertominen heistä, jotka ovat nousseet asemassa kaikkein korkeimmalle. Lähdetään sitten esimerkiksi datajournalismin keinoin kartoittamaan heidän kouluttamiaan opetuslapsia. Jostainhan tämä vakaan vaikenemisen kulttuuri Suomessa on lähtöisin. Seuraavaksi muutamia esimerkkejä toimialaltamme.


VAKAAN VAIKENEMISEN KULTTUURI TIEDOTUSVÄLINEISSÄ

Ja kaiken vallattomuuden tunteen keskellä meidän katu-ja ruohonjuuritason taapertajien on hyvä muistaa se, että vain yhdessä maan tapaa aktiivisesti monitoroimalla, analysoimalla, ymmärtämällä ja tietoja vaihtamalla; voimme tietää minkälaisia todellisia parannuksia maan tapaan kulloinkin tarvitsemme.  Myös monet yhteiskunnalliset mätäpaiseet jatkavat kasvuaan silmiemme edessä. Ellemme niitä itse pysty paikallistamaan ja nostamaan esiin.

Ranskalainen lehtimies, Le Monde Diplomatiquen päätoimittaja, professori Ignacio Ramonet kertoo kirjassaan “Median tyrannia”:

“Kuinka tänä päivänä salataan tietoa? Lisäämällä sen määrää: tieto naamioidaan tai palotellaan niin, että sitä on saatavilla liian paljon sulatettavaksi, emmekä me edes huomaa kaivata puuttuvaa tietoa.” (Lähde: Sananvapaus kauppatavarana sivu 18.)

Hyvänä esimerkkinä tuosta edellisestä on kesän 2012 aikana tapahtunut uutisointi vakuutusoikeudesta ja vakuutuslääkärijärjestelmästä. Nopeasti ryöpsähdellen noista asioista uutisoivat muun muassa STT ja Yle. Helsingin Sanomat yksittäisistä tiedotusvälineistä ehken eniten.

VAKUUTUSOIKEUDEN JA VAKUUTUSLÄÄKÄRIJÄRJESTELMÄN SALATUT ASIAT


Taktisesti tiedotusvälineet olivat valinneet tällä kertaa huomion suuntamisen vakuutusoikeudellisten valitusten käsittelyn loppupäähän. Kuitenkin ilman tosiasiallisia perusteluita olevat hylkäävät päätökset tehdään vakuutusyhtiöissä. Erittäin merkittävää julkista valtaa käyttävien vakuutuslääkäreiden, vakuutuslakimiesten ja korvauskäsittelijöiden toimesta.

Pelkät päättäjien käynnistämät muutokset ovat vain työryhmäurheiluun perustuvaa meikkausta ja ajanpeluuta. Hyvänä esimerkkinä > Vakuutusoikeus -

Suomalais-ugrilaisen sananlaskun sanoin: "Genen Gulasseja Gulauttelet. Sen Gulisseja Gannattelet!"

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Vaikka eri mieltä monista asioista olisimmekin.

Tästä linkistä  > Hyviä uutisia - vakuutuslääketieteen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyyden laillisuusperusteiden ja niistä tehtyjen päätösasiakirjojen sekä niihin osallistuneiden henkilöiden selville saamiseksi. Osallistu Sinäkin. Vaikka tätä tässä artikkelissa olevaa avointa tietoa avoimesti levittämällä.

Kysehän on pelkästään lakisääteisen tapaturmavakuutuksen osalta erittäin merkittävistä rahasummista. Joita voidaan ohjata vale- eli pseudotieteen; vakuutuslääketieteen keinoin ja ammattiliittotasoisen vakuutuslääketieteen erityispätevyyden turvin, kulloinkin haluttuun suuntaan. Maan tapaa tämäkin.

* * * * * * * * *

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Vakuutusmaksut 700 miljoonaa Euroa
Vakuutuskorvaukset 400 miljoonaa Euroa
Kulut 40 miljoonaa Euroa

 
Lähde: MOT - Törmäys ja tyrmäys 23.8.2010 klo 20:00 TV1

Eli puhdas ja täysin riskitön voitto on vakuutusyhtiöille 260 miljoonaa euroa! Siis yhdessä vuodessa ja kate eli voittoprosentti on huikeat 37 prosenttia liikevaihdosta!

> Kts. tietoa aiheesta koskien hallitusohjelmaa -


SALALIITOT OVAT NYKYISIN AVOLIITTOJA

Tiitisen listaa tuorempi tapaus (selvittämättömien vaikuttajien kohdalla) on Vanhasen lista. Tiitisen listan suuntaus on itään. Kun taas Vanhasen listan länteen. Alustava arvio henkilöiden määrästä on noin 300.

Yksi uusimpia suuntauksia yhteiskunnallisen toiminnan sisällä on sellainen, että järjestetään tilaisuuksia, joissa tarkkaan valikoitu joukko päättäjiä kokoontuu. Tapaamisen osallistujat, keskustelut ja mahdolliset asiakirjat pyritään pitämään tiukasti salassa.

Johtavana perusteluiden; punaisena, johtolankana on se, että tilaisuudessa ei tehty virallisia päätöksiä. Tilaisuudessa vaan keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Samalla, kun sovittiin vain se, että kuinka tiettyjä yhteiskunnallisia asioita hoidetaan.

Kysymmekin jälleen kerran. Miksi ihmeessä verovaroin järjestetyn, ison EU-tilaisuuden osallistujat salataan, nyt vuorostaan, kokoomuksen korkea-arvoisen valtioneuvoston EU-sihteeristön virkamiehen toimesta? Maan tapaa tämäkin.

Joku Teistä kysyy aivan oikeutetusti, että mitä ihmeen virkaa tällä asialla on Suomen ja suomalaisiin liittyen? Aika paljonkin. Maan tapaa tämäkin. Tässä Suomi 2017 ajatushautomon avoin katsaus. Olkaa hyvät.

> Vanhasen lista ja perustuslain uudistus -
Taxellin komitea HE 60/2010 koplaus

Eikä tuossa mitään. Yrittäkääpä löytää tuota tilaisuutta koskevaa uutisaineistoa valtakunnallisten tiedotusvälineiden arkistoista. Otamme kiitollisina vinkkinne vastaan ( jesp1981 @ yahoo.com).

Juuri ilmestynyt kauppatieteiden tohtori Heikki Urmaksen uusin kirja > "Voi maatamme!" - osuu tässä artikkelissamme esille nostettuun maan tapaan. Ajankohtaisuudellaan ja sisällöllään. Kirja pääsee toivomme mukaan myös valtamedioiden avoimeen arviointiin.

Jokohan vuonna 2017 Suomi on valtiona ja yhteiskuntana, perustuslain takaamien oikeuksien ja velvoitteiden toteuttamisen kautta tarkasteltuna, kaikille kansalaisilleen uskottava ja avoin? Myös erittäin suurta valvomatonta tiedonjakeluvaltaa käyttävien ja valtakunnallisesti toimivien tiedotusvälineiden kannalta tarkasteltuna.

"Enää viisi (5) vuotta Suomen 100-vuotisjuhliin!" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -


Tunnisteet: , , , , , , ,