tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Rappeuman ja kuluman ero?



- Klikkaa kaaviota, niin saat sen näkyviin isompana ruudullasi - 

Yhteiskunnankin osalta kyseinen kaaviossa vuosikymmeniä vallinnut status quo – tilanne on mielestäni huolestuttava.

Kansalaisten joukosta alkaa kuulua nimittäin yhä voimistuvalla jytinällä Status Quo – yhtyeen tavaramerkiksi muovautunut uupumaton peruskomppi.


Internetin kautta sen jytinä alkaa pikku hiljaa vaihtua kansalliseksi jylinäksi. Tietoisuus kahden lääkärin loukusta kasvaa päivittäin potensseissa.

Aamulehti kertoi 13.5.07 numerossaan suomalaisesta kahden lääkärin loukusta palomiesten näkökulmasta.

”Tällä tavalla Lahtinen nosti toisen sairaankuljettajan kanssa viime vuoden helmikuussa potilasta Tampereella Hatanpään sairaalassa. Molemmat kädet reilusti satakiloisen, velton potilaan alle ja hiiop!

Silloin tuntui niskassa, että jokin repesi. Kipu alkoi säteillä vasempaan käteen ja lapaan. Lahtinen joutui sairaslomalle, vakuutusyhtiö totesi kyseessä olevan työtapaturma.

Työtapaturmana vamma pysyi kuitenkin vain kaksi ja puoli viikkoa.

Nyt Lahtinen taistelee jo toista vuotta vakuutusyhtiön kanssa korvauskiistassa.

- Miten palomiehet uskaltavat enää kohta nostaa mitään, kun pitää pelätä, että työtapaturmien korvauksista joutuu yksi tappelemaan vuosia? Lahtinen sanoo.

- - - -

Lahtinen lyö käteen pinon kopioita lääkärintodistuksista ja valitushakemuksista.

Nipusta on moneen kertaan alleviivattu sanapari "ei degeneraatiomuutoksia", siis ei rappeumaa.

- Mitä virkaa sellaisella vakuutuksella on, että jos vaiva ei parane muutamassa viikossa, niin se on aina jotakin muuta kuten rappeumaa tai kulumaa, Lahtinen sanoo.”


Lähde: Aamulehti 13.05.2007 - Sata kiloa potilasta nousee vaikka selkä menisi







- Klikkaa kaaviota, niin saat sen näkyviin isompana ruudullasi -

En tiedä tietääkö palomiehenä toimiva Lahtinen sitä tosiasiaa, että kun potilas lähtee valittamaan vakuutusyhtiön päätöksestä, niin hänen tapauksensa paperit ja asianhoito ovat siirtyneet vakuutusyhtiön ylilääkärin hoidettavaksi.

Tällöin saattaa tapahtua esimerkiksi sitä, että työterveyshuollon erityispätevyyden omaava vakuutusyhtiön ylilääkäri kumoaa ortopedian ja traumatologian erityispätevyyden omaavan hoitavan lääkärin lausunnon/lausunnot.

Tai.

Sisätautien erityispätevyyden omaava vakuutusyhtiön ylilääkäri kumoaa neurologian ja kivunhoidon erityispätevyyden omaavan hoitavan lääkärin lausunnon/lausunnot.

Vakuutusyhtiöiden vakiintuneeseen käytäntöön on hylkäävissä päätösperusteluissa vakiintunut neljän (4) sanan lauserakenne:

”Ei aihetta kannan muutokseen.”

Välillä saattaa vakuutusyhtiöstä riippuen hylkäävissä päätösperusteluissa olla myös käytössä viiden (5) sanan lauserakenne:

”Ei anna aihetta kannan muutokseen.”

* * * * * * *

Vaan ei vaivuta vielä lopulliseen synkkyyteen, sillä oikeusministeriön demokratian vastuualueen toimesta on avattu kaksi aktiivisille kansalaisille tarkoitettua vaikuttamiskanavaa.

1.
Otakantaa.fi - kansalaiskeskustelujen foorumi

http://www.otakantaa.fi/

”Otakantaa.fi on avoin keskustelufoorumi, jossa voit kommentoida valtionhallinnon hankkeita ja keskustella niistä.

Keskustelujen Keskustelussa julkaistut viestit ovat hankevalmistelun aineistoa.

Keskusteluista julkaistaan yhteenvedot, jotka löytyvät Otakantaa.fi:n arkistosta.”

2.
Kansanvalta.fi on vaikuttajan tietopankki
 
http://www.kansanvalta.fi/- linkki lakannut toimimasta
- domain on 26.10.2016 tiedon mukaan oikeusministeriön hallussa.


”Kansanvalta.fi on suomalaista demokratiaa koskevan tiedon kohtauspaikka.

Sivusto palvelee kansalaisia, tutkijoita, hallinnon ammattilaisia, opetustyötä tekeviä ja muita kansanvallasta ja demokratiakysymyksistä kiinnostuneita.

Sivuston päätavoitteena on tukea kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista, suomalaisen demokratian tutkimusta ja demokratiapolitiikkaa.”


HIENOSÄÄTÖÄ TARVITAAN KOKO AJAN

Nuo kaksi edellä mainittua vaikuttamiskanavaa näyttävät ainakin silmiin nähden vakuuttavilta mahdollisuuksilta vaikuttaa yhteiskunnan kimurantteihin kiemuroihin.

Otakantaa.fi –Keskustelut valikossa löytyy avoinna oleva keskustelu aiheena ”Mitä kokemuksia sinulla on toteutumattomista oikeuksista?”

Sen yhteydessä olevan eräänlaisen tuoteselosteen kohdalla todetaan:

”Tähän keskusteluun toivotut kirjoitukset täydentävät järjestöjen antamaa kuvaa, joka muodostuu kuulemisten ja haastattelujen avulla. Erityisen arvokasta aineistoa ovat parannusehdotukset.”

Hienoa olisi, jos Otakantaa.fi – sivustolla kerrottaisiin pikaisesti tarkasti eriteltyinä keiden järjestöjen antamaa kuvaa ollaan täydentämässä? Erilaisten etujärjestöjen, kansalaisjärjestöjen jne.? Millä perusteella järjestöt on valittu kuulemisiin ja haastatteluihin?

Toivottujen parannusehdotusten suhteen olisi ensiarvoisen tärkeää, että tekstin mukaan voisi liittää esimerkiksi tällä sivustolla olevan kaltaisia kaavioita.

Yksi hyvin tehty kaaviohan voi kertoa jopa yli kymmenen tuhatta sanaa.

Valtavan hienoa julkisen organisaation palvelua olisi myös se, että jos kaikki palautteet käännettäisiin myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi sekä laitettaisiin näin avoimeen arkistoon myös kansainvälisten vieraiden luettaviksi.

Toki aika ja teot näyttävät ovatko kyseessä aidot ja avoimet vaikuttamiskanavat päättäjiin päin.

Mainitsemillani kielikäännöksillä Suomi voi näyttää mallia muille EU-maille.

Suomen viimekertaisen EU-puheenjohtajuuden avainteemat avoimuus ja läpinäkyvyys päätöksenteossa eivät ole siis jäämässä suomen kielestä johtuvan kielimuurin taakse piiloon.

NORSUNLUUTORNISTA RUOHONJUURITASOLLE

Tosin päättäjät tuntuvat entistä enemmän olevan irti ruohonjuuritason kansalaisten elämässä vallitsevasta arjesta.

Ajankuvasta kirjoitti Helsingin Sanomissa Antti Blåfield
3.5.07 MERKINTÖJÄ – kolumnissaan osuvasti:

”On syntynyt poliittinen eliitti, jonka siteet muuhun yhteiskuntaan ohentuvat.

Tämä itse itseään täydentävä joukko vain kasvaa, kun poliittisia elättejä tulee koko ajan lisää: puolueiden eduskuntaryhmiin ja ministereiden avustajiksi palkataan kasvava joukko nuoria kykyjä.

Tuntuu siltä, että jokainen hallitus kasvattaa tätä poliittista rälssiä; niin teki tämäkin hallitus.

- -

Poliittisen eliitin mahdollisuutta eristäytyä on lisännyt myös internet.

Netti, joka on yhdistänyt maailman yhdeksi suureksi puhekuplaksi, on myös mahdollistanut poliittiselle eliitille ajantasaisen viestinnän omasta eristäytyneestä tilasta käsin.

Kun poliittisen johtajan ennen piti rakentaa ja perustella linjaansa julkisissa tilaisuuksissa ihmisten edessä tai lehtien palstoilla kilpaillen tilasta muun tapahtuvan kanssa, hän voi nyt työhuoneensa rauhassa naputella sanomansa virtuaalikansalle.

Läsnä ja tavoittamattomissa samaan aikaan.”

Osin tuo edellä kerrottu toimintamalli taitaa olla valitettavan yleinen myös virkamieskunnan piirissä. Virkamiehethän pysyvät paikoillaan ja ovat kumminkin niitä pitkän linjan vetäjiä.

Joten aika ja teot näyttävät, miten ja keiden hyväksi uusi hallitus sekä eduskunta valtaansa käyttävät.

KLIKKAA, KIRJOITA JA KOKEILE SUORAA VAIKUTTAMISTA

Sillä välin antakaa rohkeasti ja reilusti palautetta osoitteessa http://www.otakantaa.fi/ käynnissä olevaan kansalaiskeskusteluun - Mitä kokemuksia sinulla on toteutumattomista oikeuksista?

Keskustelu on avoimena 30.04.2007 - 31.05.2007 välisen ajan.

Muuten. Kirjoittamisen ajaksi taustalle voi jokainen halutessaan laittaa soimaan riittävän tiukkabiittistä musiikkia. Tällöin omakohtaiset kokemukset toteutumattomista oikeuksista alkavat realisoitua sanoina oikeaan sävyyn.

Itse olen havainnut ainakin AC/DC – yhtyeen peruspoljennon oivaksi sanallisen ummetuksen ryöpsäyttämiskeinoksi. Toisinaan se on taas hivelevä hiljaisuus.

Vaan seurataan tilanteiden kehittymistä valtakunnassa ja laittakaa halutessanne tulemaan palautetta toimituksemme studioon osoitteella jesp1981 @ yahoo.com

Oikeusturva – terveisin
Petri

# # # # # # # # # # # # #

Aamulehden alussa mainitsemani artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan; ainakin tätä kirjoittaessani osoitteessa: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/28698.shtml
- HUOM! Aamulehden "uudistuksen" myötä artikkeli on poistunut asiakkaiden saatavilta.

13.05.2007 Sata kiloa potilasta nousee vaikka selkä menisi - Anu Ala - Korpela.

Eikä tässä ihan vielä kaikki.

Mikäli Teillä on suinkin mahdollista saada kyseisen päivän painettu Aamulehden versio käsiinne, niin siinä yksi vakuutuslääketieteen keskeisimmistä vaikuttajista Suomessa; Tapiola – yhtiöiden ylilääkäri Ilkka Torstila, valottaa tasapuolisuuden nimissä vakuutuslääkäreiden näkökulmaa palomies Lahtisen tapaukseen.


* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , , , ,

Links to this post:

Luo linkki

<< Home