keskiviikkona, syyskuuta 19, 2012

Harmaa hallinto EU

Onko esille nostaamme harmaata hallintoa Euroopan unionissa? Siis sellaista, joka toimii parlamentarisen ja sitten julkisen laillisuusvalvonnan ulkopuolella. Onpa hyvinkin ja Suomesta alkaen.

Tästä linkkauksesta avointa katsausta aiheeseen
> Suomi 2017 ajatushautomo EU 2006 -

Noista artikkeleista löytyy vuodelta 2006 peräisin oleva tieto, jonka mukaan "Suomi panostaa erityisesti avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan." Suomi toimi tuota lausumaa antaessaan Euroopan unionin puheenjohtajamaana.

Sitten aikakoneella vuoteen 2011 ja seuraavanlaiseen asiakirjapyyntöön sekä siitä saatuun vastaukseen. Käsite Vanhasen lista on syntynyt. Herää kysymys, mistä kaikesta onkaan kysymys?



Tilaisuudessa ei tehty päätöksiä, sovittiin vain kuin EU-asioissa toimitaan...



Tilaisuutta on hehkutettu sisäpiirissä olevien toimijoiden taholta EU-asioiden > Korpilammeksi - .

Etelä-Saimaa uutisoi
"harmaa hallinto"-aiheeseen liittyen 4.9.2012 numerossaan, sivulla 5 näin:
"Ministeriöt pitävät edelleen salaisia asiakirjaluetteloita"
Jotain hyvääkin tässä toki on. Tämän päivän salaliitot ovat siten silmiemme edessä tapahtuvia avoliittoja. Kuitenkaan ilman tämän kaltaisia esillenostoja > maan tapaa - , sitä todellista maan ja EU:n tapaa saadaan koskaan esiin?

Kukaan ei tosin tiedä taikka tunnusta, kuinka isoksi ministeriöissä rehottava harmaa hallinto on jo kasvanut ja kasvamassa eurokriisiin niskalenkkiä haettaessa. Demokratiahan ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan yhteisten asioiden käsittelyn Ferrari. Ei Suomessa eikä Euroopan unionissa.



Perussuomalaisten mepin Sampo Terhon videoraportti (4:15) EU:n saloista:


"Euro ja koko EU kärvistelevät historiansa pahimmassa kriisissä. Tarjoavatko EU:n rahoitusmekanismit ulospääsyn kriisistä vai ovatko ne suorastaan haitallisia? MEP Sampo Terho (EFD/Perussuomalaiset) kertoo mm. ERVV:n ja EVM:n toiminnasta. Videon kuvaamisen jälkeen EVM:n aikataulu on muuttunut ja se astunee voimaan jo heinäkuussa 2012."


* * * *

Taustaa EU:n, euron, ERVV:n, EVM:n tilanteista avoimesta internetistä:
rehnponzi-huijaus


* * * *

Tuntuu hyvin erikoiselta, että vuonna 2009 voimaan saatetun "uudistetun" vaalirahoituslain ilmoitettiin lisäävän vaalirahoituksen avoimuutta ja siten mahdollisten sidonnaisuuksien läpinäkyvyyttä. Kuinkas sitten kävikään?

Tästä linkistä > Suomi 2017 ajatushautomon meppejämme koskevaan katsaukseen -

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää.

"Korporatismi on konsensuksen kanki" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä




* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -



Tunnisteet: , , , , , , ,

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home