maanantaina, huhtikuuta 22, 2013

Hallintarekisteri

Aika mielenkiintoista. Sampo/Ifin yhtiökokouksesta (18.4.2013) saatujen tietojen mukaan. Hallintarekisteriasia Suomessa etenee six-pack hallituksen toimesta, koska kuulemma Euroopassa vain Suomessa, Kreikassa ja Albaniassa ollaan, niin takapajuisia, että halutaan tietää, ketkä kaikki pörssiyhtiöitä todellisuudessa omistavat.

Hallintarekisteriä halutaan uutistietojen mukaan laajentaa koskemaan myös kotimaisia omistajia. Wikipedia kertoo hallintarekisteristä > näin -


Virallinen todellisuus vastaan todellinen todellisuus.


Sampo/Ifin osakkeenomistajista jo 54 prosenttia on piilossa hallintarekisterin takana.

Kuitenkin Sampo/Ifin arvoja ovat olleet tähän asti, muun muassa avoimuus ja eettisyys (sisältäen rehellisyyden).

Suomen valtio ajaa EU:ssa läpinäkyyvyyttä ja avoimuutta niin kutsuttujen veroparatiisien suhteen.

Sattumalta Sampo/Ifin suurin hallintarekisterin ulkopuolinen yksittäinen osakkeenomistaja on tällä hetkellä Suomen valtio (Solidium). Siis aurinko iloisesti paistakoot ja valaisua vaativat kohdat finanssialalta viimeinkin valaiskoot! Niin Sammossa, Suomessa kuin Euroopassa.

Entä, jos Suomen valtio päättäisi purkaa omistuksensa Sammossa? Nyt kun osakkeenkurssi on korkealla. Siitä lopuksi avoimessa internetissä liikkeellä oleva laskelma.

"Hallintarekisteriasiat kaikille tutuksi!" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä


* * * *

Solidium eli > Suomen valtio omistaa Sammon osakkeita - per 12.4.2013. 14,6 prosenttia rekisteröidyistä.
79 280 080 kappaletta x 31,40 € = 2 489 394 512,00 € (vuoden ylin 3.4.2013 – > Kauppalehti -) eli  valtion kassaan jopa 2,4 miljardia euroa!

79 280 080 kappaletta x 24,80 € = 1 966 145 984,00 € (vuoden alin – Kauppalehti – ei mainintaa päivämäärästä) eli valtion kassaan alimmillaankin noin 2 miljardia euroa!

Osinko


Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osinkoa maksettavaksi 1,35 euroa kullekin yhtiön 560 000 000 osakkeelle.
Lähde: Sampo Oyj hallitus 13.2.2013

79 280 080 kappaletta x 1,35 € = 107 028 108,00 €  eli 107 miljoonaa euroa

Eli valtiolle osinkoja vuodelta 2012 valtion Sammon osakkeista.

* * * *

Aikamoinen piristysruiske, jos näillä rahoilla laitettaisiin nopeutetusti, esimerkiksi Lastensairaalan rahoitus kuntoon. Sisäilmamyrkyillä ladattuja rakennuksia ja niistä kärsimään joutuvia eri-ikäisiä suomalaisia unohtamatta.

Asbestista ja muista vanhemmista sisäilmamyrkyistä sairastuneiden kohtalot ansaitsevat myös asiallisen hoitamisen valtion taholta. Nopeutettuna > perustuslain 88§ mukaisesti -

- kaikki yllä olevat linkit toiminnassa artikkelin julkaisun hetkellä -

* * * *

Haluatko tietää kuinka monta; työssään pysyvästi vammautunutta ja sairastunutta, suomalaista on päässyt Ifin myöntämälle täysimääräiselle ja lakisääteiselle tapaturmaeläkkeelle, 100 prosentin työkyvyn aleneman mukaisesti?



Katso tilannekatsausta 6/2013 >
Tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä - osa 2

* * * *

Lue artikkeli >

Potilaat kertovat - Kukaan ei korvaa, kun asbesti vie terveyden


* * * *

Takaisin Oikeusturvan ajankuvan > etusivulle -

Tunnisteet: , , , , , , ,

tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

Euromiljonääri(t)

Mistä näitä tällaisia > Made In Finland - euromiljonäärejä tulee?
- Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -




Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 23.1.2017
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -


Tunnisteet: , , , , ,