sunnuntaina, toukokuuta 18, 2014

Nyt Saa Riittää

Hyvät lukijamme. On aika kiittää seurastanne ja jalkautua erilaisiin toimintaryhmiin. Itsensä muodostamiin tai muiden rakentamiin. Me jäämme siis kirjoitustauolle. Ainakin toistaiseksi.


Saattaen vaihdettava - toimintamalli ei kelvannut ministeri Risikolle!

 Kiitämme yhteisistä vuosistamme ja uskomme, että meitä kokonaisuuden eli lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan miinakentät sekä kyykytyskoneistot hyvin ymmärtäviä on Suomessa, jo ainakin yli 100 000! Se on valtava luku, joka perustuu tämän blogin parin viime vuoden, epäviralliseen lukijamäärään. Kiitokset vielä Teille kaikille ja jatkakaamme yhteistä taistelua. Kukin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla. Tietoa ja taitoa Teissä itse kussakin piisaa. Vaikka mihin!

Olemme olleet mukana valmistelemassa useita kannanottoja lakiesityksiin sekä olleet taustoittamassa useiden toimittajien tekemiä juttuja "toimialastamme".  Toivomme olleemme toimittajille avuksi ja uskomme, että viimeistään nuorempi sukupolvi osaa hoitaa asiat, omalla tavallaan kuntoon.

Sivistyneeksi väitetty, suulliseen ja kirjalliseen esittämiseen perustuva; vaikuttamistie on nyt ryhmämme enemmistön mielestä kuljettu loppuun. Pyrimme vaikuttamaan edelleen uusituin tavoin; faktapuolelta ponnistaen. V-tyyliin taidokkaasti levittäytyen. Ja eri puolille verkostuen. Erilaisissa yhteyksissä esiin pompsahtaen.

Yksi varteenotettava vaikuttamiskanava saattaa olla; muodostumassa oleva, Nyt Saa Riittää - mielenosoitusliike. Tutustu Sinäkin, hiljalleen ja omaan tahtiisi, yhteen mielenkiintoiselta vaikuttavaan tapaan toimia. Kerää mukaan oman verkostosi edustajat. Sillä vain yhdessä toimien voimme olla enemmän. Vaikka monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin.

Toivottavasti Nyt Saa Riittää - mielenosoitusliikkeen rakentajat onnistuvat ylittämään sekä yhdistämään perinteiset ikä-, aate-, puolue-, yhdistys- ja varallisuusrajat. Vieläpä rauhanomaisesti. Joten annamme isot rispektit kaikille Teille, jotka uskallatte lähteä viimeinkin myös omin kasvoin liikkeelle. Pitkäkestosia epäkohtia ja perustuslain vastaisuuksia Suomessa nimittäin riittää. Koko perinteisen poliittisen kartaston edustamilla alueilla. Kotona ja lähipiirissä juputtamalla vain omat sekä lähipiirin verenpaineet nousevat vaaralliselle tasolle.

Laita Sinäkin siis äänesi kuulumaan ja paineesi purkaantumaan; avoimesti sekä saman henkisessä Nyt Saa Riittää porukassa ulkoilemalla!

Nyt Saa Riittää – Top 11 – Laita Sinäkin äänesi kuulumaan!
> Eduskuntavaalit 2015
- Suomen isoin rakenneuudistus viimeinkin käyntiin....

Aurinkoisin kesäterveisin ja kiitoksin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä



Päätämme tämän kirjoituksemme tapaus Hans Kallbergin esiin tuonnille:


Vakuutusyhtiö "ihmeparansi" – aivo- ja niskavammainen Hans on pian koditon
38-vuotiaalla Hans Kallbergillä oli oma maatila. Sitten hän jäi satakiloisen palkin ja pässin murjomaksi. Aivo- ja niskavamma estävät työnteon ja elämän yhdessä muun perheen kanssa. Viime vuonna Kallberg möi maatilansa. Pian hän menettää rahapulassa myös nykyisen kotinsa, sillä vakuutusyhtiön mielestä hän on terve.

Lue koko Yle Uutinen osoitteessa:

http://yle.fi/uutiset/vakuutusyhtio_ihmeparansi__aivo-_ja_niskavammainen_hans_on_pian_koditon/7190292

Sekä lainaukseen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Jari Lindströmin Uusi Suomi Puheenvuoron kirjoituksesta. Joko perussuomalaiset valmistautuvat kulisseissa hallitusvastuuseen tai sitten tulossa on odotettu läpimurto, todellisen valtakoneistomme ytimiin.

Lainaus tulee kirjoituksesta – Ihmelääke:

Ministeri Risikon asettaman työryhmän raportti oli pettymys:
http://yle.fi/uutiset/risikko_potilaan_osallisuutta_vahvistettava_vakuutuskasittelyssa/7043046

Oikeutta vakuutetuille yhdistys jätti esitykseen  eriävän mielipiteen.

Tämä tuoreimmankin tapauksen jälkeen ymmärrän täydellisen hyvin miksi.

Voidaan siis sarkastisesti todeta, että tauti kuin tauti paranee vakuutuslääkärillä ja vamma kuin vamma jalkapallokentällä siinä vaiheessa kun paarit tuodaan paikalle.

Johon liittyvänä VOLF-työryhmämme koordinattorin lukijakommentti, jonka kautta iso kuva kirkastuu, kaikille kiinnostuneille:

6.5.2014 10:24 - Lämpimät kiitokset Lindströmin Jarille, että olet uskaltanut ja jaksanut pitää epäkohtia sekä selkeitä perustuslain vastaisuuksia esillä.

Ehken se auttaisi, jos saisimme Suomen todellisen hallintamuodon ja hallitsijat kaikille tutuiksi? Sekä esimerkiksi näiden lausuntojen pohjalta kohdat, mitkä nykyjärjestelmissä pettävät?

STM114:00/2009 TAU Oiva ry
STM091:00/2012 eriävä mielipide
OM/4/32/2006 Velpe ry

Ratkaisevaa on tietysti se, että saamme selkeän signaalin siitä, että tuleeko perustuslakia ja vallan kolmijako-oppia Suomessa (vieläkään) noudattaa? Samalla olisi hyvä saada selkeä signaali siitä, että onko perustuslain 88§ katetta? Lakisääteisissä eli kaikille pakollisissa vakuutuksissahan ollaan ulkoistettu perustuslain tarkoittamaa erittäin merkittävää julkista valtaa yksityisille yhtiöille. Tunnetuin seurauksin.


Lue lisää ja koko kirjoitus osoitteessa:
http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166969-ihmelaake#comment-2600448


Lopuksi.

Paavo Väyrynen pamauttaa melkoisen yllätyksenHyviä uutisia numero 2
- Paavon varoituksen sanat "epäpoliittisista" kansalais- ja potilasjärjestöistä kannattaa laittaa muistiin.

* * * *

- Muista edelleen jatkavat sosiaalisen median kanavat (SM) Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2014

Vakuutuslääkärijärjestelmästä

Sosiaali- ja terveysministerin Paula Risikon/kok. vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta kehittäneen työryhmän tiimoilta on ollut 21.1.2014 jälkeen hiljaista. Tuolloin julkaistiin työryhmän loppuraportti, johon eriävän mielipiteensä jätti Oikeutta vakuutetuille (Oiva) ry. Tiedotusvälineet uutisoivat aiheesta tuolloin, ilahduttavan monipuolisesti ja laajasti. Tästä > linkistä - tammikuun 2014 tilanteisiin ja tunnelmiin.

Tilanne vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuuden suhteen kuin 6 vuotta sitten!


Joten tapahtunut tammikuun 2014 jälkeen. Jatkotoimenpiteitä hoitamaan ja koordinoimaan piti ministeri Risikon lupausten mukaan tulla; samojen osapuolten kuin työryhmässä oli, muodostama neuvottelukunta.

Neuvottelukuntaa ei perustettukkaan! Joten on syytä tehdä vakuutettujen/potilaiden näkökulmasta tilannekatsaus. Epävirallisesti tietenkin. Eräänlainen vuoden 2014 kärkiteemojen TOP 10.

Ensin ajankohtaiseminaarista koskien vakuutuslääkärijärjestelmää:



1.
Soste ry sekä sosiaali- ja terveysministeriö järjestävät vakuutuslääkärijärjestelmä aiheen tiimoilta aamupäiväseminaarin. Paikkana Cafe Piritta, Helsinki ja ajankohta on 21.5.2014.  Avoin netissä levinnyt kutsu on tällainen:


Osallistu avoimen kutsun tilaisuuteen ja kommentoi Sosten kirjoituksia tästä (Linkki korjattu 10.1.2020. Lämmin kiitos tilanteen huomanneelle henkilölle) > Sosten linkistä -






















2.
Onko vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuuden kehittäminen nyt ulkoistettu pois sosiaali- ja terveysministeriöstä? Valtapuolueiden hallinnassa olevan Soste ry:n hoteisiin? Tästä linkistä tietoa organisaatiosta ja tämän hetken avainhenkilöistä: http://www.soste.fi/soste/organisaatio.html (linkki korjattu 21.8.2016- kiitos virhetilan huomanneelle)

Pahimmillaanhan tapahtuu taas kerran esille saatujen asioiden hidas hautaaminen. Joka toivottavasti ei toteudu, mutta tarkkana on nyt kaikkien lakisäääteisesti vakuutettujen ja heitä oikeasti edustavien tahojen oltava.

3.

Paavo Väyrysen varoituksen sanat ”epäpoliittisista” kansalaisjärjestöistä, kuten SOSTE ry on: http://suomi2017.wordpress.com/2011/01/13/hyvia-uutisia-numero-2/


... on syytä ottaa vakavasti huomioon.

HUOM!
Katu-uskottavuuden parantamiseksi olisi hienoa, jos saamme SOSTE ry:n tekemiä kannanottoja epäkohtiin ja lausuntoja lakiluonnoksiin avoimeen julkisuuteen. Nimenomaisesti lakisääteisiin vakuutus- ja sosiaaliturvaan liittyen.

4.
Lausuntokierroksella on STM104:00/2013 – Päätösten perustelemisen kehittämisen säännökset, hallituksen esityksen valmistelu – Päättyy 23.5.2014.

Onko kyseessä ministeri Risikon työryhmän ainoa vai ensimmäinen konkreettinen lakiesitys epäkohtien korjaamiseksi? Tuo ministeri Risikon työryhmään liittyvä ja vireillä oleva lakiluonnos löytyy osoitteessa (linkki korjattu 21.8.2016- kiitos virhetilan huomanneelle)
http://stm.fi/lausuntopyynnot

"Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä etuuspäätösten perustelujen parantamiseksi. Lausuntoaika päättyy 23.5.2014.

Lausuntopyyntö (pdf, 81 kB )
Luonnos:
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkelakien ja Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (pdf, 810 kB )

Lisäksi stm:ltä saatu Twitter-vastaus 14.5.2014:
”Lausunnot tulevat Hareen, kun lausuntoaika päättyy”.
(Linkki korjattu 10.1.2020. Lämmin kiitos tilanteen huomanneelle henkilölle)

5.
Vakuutuslääkäritietojen avoimuudesta käytävä oikeustaistelu on edelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa kesken. Vakuutuslakimiesten nimitietojen julkisuutta koskien on taas olemassa lainvoimainen päätös, josta lisää tästä linkistä:
http://suomi2017.wordpress.com/2014/05/07/turun-sanomat/

6.
Vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antilan esittämä EIT-väite, Apu-lehdessä, numero 11/2014 on selvitysten alla. Löytyvätkö EIT:n asiakirjat siitä, että EIT on todella hyväksynyt tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan rahoitusmallin? Tuomioistuinkäsittelyn toinen osapuoli rahoittaa tuomioistuimen kulut sekä istuttaa itse kouluttamansa vakuutuslääkärit kirjallisesti ja suljetusti toimivaan ratkaisukokoonpanoon? Tästä linkistä lisää: http://suomi2017.wordpress.com/2014/03/26/apua-lisaa/

7.
Tik-tak. Tuntuuko aika kuluvan liian nopeasti? Mikäli kokoomuksen uusi puheenjohtaja ja pääministeri on Paula Risikko. Niin onko hänestä(kään) Aurinkokuningattareksi?
http://suomi2017.wordpress.com/2013/05/18/aurinkokuningatar/

Linkistä löytyvän Kukkosen listaan – linkin kautta koko kuvaan, vakuutuslääkärijärjestelmän sekä lakisääteisten vakuutusten todellisista tilanteista ja annetuista lausunnoista. Korporatismi - ja Harmaa valta - linkeistä Suomen todellisen hallintamuodon ja hallitsijoiden salohin.

8.
Yhtenä tärkeimmistä asioista lainsäädännön saralla on saada muutettua virkamieslain 8 a §. Virkamiesten osakeomistukset tulee saattaa avoimiksi. Takautuvasti 15 vuoden ajalta.
http://suomi2017.wordpress.com/2014/03/30/helsingin-sanomat/


9.
Mistä kaikesta erittäin merkittävää julkista valtaa, valtaosin yksityisesti omistetuissa, vakuutusyhtiöissä ja - laitoksissa, toimivien vakuutuslääkärien nimitietojen julkisuuskiistassa on kyse?
http://suomi2017.wordpress.com/2014/05/13/satakunnan-kansa/

10.
Tuntuuko Sinusta, että aika loppuu? Korjausta vaativien epäkohtien ja perustuslain vastaisuuksien tunnustamiseen, korjaamiseen sekä korvaamiseen meneen helposti seuraavat 5-15 vuotta.

Lähde mukaan Nyt Saa Riittää – mielenosoitusliikkeen muodostamiseen ja toimintaan: http://suomi2017.wordpress.com/nyt-saa-riittaa/

OIKEUSTURVAN VOLF-TYÖRYHMÄ JÄÄ KIRJOITUSTAUOLLE

Olemme jäämässä jonkinmoiselle tauolle. Kiitämme lämpimästi kaikkia lukijoitamme ja hyviä vinkkejä antaneita. Joten suosittelemme edelleen sanan levittämistä ja verkostoitumista saman henkisten kanssa. Suosittelemme, esimerkiksi seuraaviin sivustoihin tutustumista ja niiden seuraamista:

Homepakolaiset ry
> "SUOMI! Meillä on ongelma"
> http://homepakolaiset.fi/
Oikeus ja kohtuus > Pieni ihminen korporaatioiden Suomessa
> http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/
Aivovaurio > Aivoalueen vammoista ja sairauksista
(Linkki korjattu 10.1.2020. Lämmin kiitos tilanteen huomanneelle henkilölle)
> http://aivovammaliitto.fi/aivovaurio/
Älä sairastu vakavasti Suomessa > Vakuutusyhtiöt ihmeparantajina
> http://ala-sairastu-vakavasti.blogspot.fi/
Vakuutusmajuri > Tositarinoita vakuutuksista Suomessa
> http://vakuutusmajuri.fi/

Tämän Oikeusturvan ajankuvan sivuston koordinaattorina toimineen Salon Petrin
"Suomi 2017 - Suomi 2.0" ajatushautomo ja - laukomo löytyvät osoitteista:
http://suomi2017.wordpress.com/
https://twitter.com/Suomi2017

Laita Sinäkin äänesi rohkeasti kuulumaan!


Perusta oma kanavasi ja rakenna oma verkostosi tiedon saantiin sekä levitykseen. Sillä kun kaikki tietävät, kaikki ymmärtävät, isojakin asiakokonaisuuksia. Ja vain yhdessä toimien voimme olla enemmän. Joten vinkkailkaamme ja peukuttakaamme kirjoituksia sekä tapahtumia sosiaalisen median (SM) mahdollistamissa verkostoissa entistä sitkeämmin. Elävän mahdollisuuksia unohtamatta ja väheksymättä.


Aurinko iloisesti keskuudessamme paistakoot ja
Suomen todellisen hallintamuodon sekä hallitsijat meille viimeinkin paljastakoot!

Oikeusturvan VOLF - työryhmä 

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -



Tunnisteet: , , , , , , ,