keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Hymy

Hymy porautuu lakisääteisen vakuutusalan ytimiin.
Nyt Lehtipisteissä kautta maan. Uusin Hymy 3/2013 kertoo ministeri Risikon vakuutuslääkärijärjestelmää valaisevan työryhmän tilanteista ja katvealueista.

> Vakuutuslääkärijärjestelmää avaava työryhmä -

Vakuutusongelmaisten liitto ry pitää tärkeänä myös vakuutuslakimiesten sidonnaisuuksien ja kytkentöjen esille saamista. Tästä linkistä Oikeusturvan VOLF-työryhmän katsaukseen aiheesta
> Vakuutuslakimiehet -

> Hymyn (numero 6/2012) kahden aukeaman juttu - suomalaisesta vakuutuslääkärijärjestelmästä yllätti annillaan myönteisesti. Reportaasi oli journalistisesti korkeatasoinen.

Kesän ja syksyn aikana muutkin tiedotusvälineet uskalsivat seurata Hymyn mallia. Muun muassa valtakunnallisista tiedotusvälineistä; Helsingin Sanomat ja Yleisradio tarttuivat aiheeseen.

Muistathan, että yksi suoran toiminnan vaikutuskanava on hyvä tiedostaa. Vuosikymmeniä tiedossa olevien epäkohtien esille saamiseen yksi vaikutuskanava ovat vakuutusalan yhtiökokoukset.


Ilman keskusjohtoa toimiva ja itseohjautuva yhden (1) osakkeen omistajien liike on valtava mahdollisuus. Yhden puheenvuoron tiedossa olevista epäkohdista; per yhtiökokous, per vuosi, käyttävää ja varmuudella paikalle tulevaa 10, 100 tai 1000 yhden osakkeen omistajaa alkaa jo ylittämään Suomen korkeaksi tiedetyn uutiskynnyksen.  Varsinkin, kun uutiskynnyksen kohdalla kyse on finanssialasta, johon lakisääteisiä eli kaikille pakollisia vakuutuksia myyvä vakuutusala keskeisesti kuuluu.

Vielä ennättää mukaan vuoden 2013 yhtiökokouksiin. Katso tästä linkistä Oikeusturvan VOLF-työryhmän katsaus > Yhtiökokous -

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Eikä tässä vielä ihan kaikki.

Liittyen > Helsingin Sanomien vakuutuslääkäriuutisiin 11.-12.12.2012 - sekä Ylen A-studiossa 4.2. 13 ja aamu-tv:n uutisissa 5.2.13 mainitusta hallinto-oikeusprosessista, vakuutuslääkäritietojen julkisuudesta, saat lisätietoa tästä Oikeusturvan ajankuvan > linkistä -

"Vain yhdessä toimien olemme enemmän!" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

Tunnisteet: , , , , , , , ,

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2013

Vakuutuslääkärit - Suomi 2017

4.2.2013 ulostulleen A-studion jälkeen olemme saaneet valtavan määrän yhteydenottoja! Kiitoksia niistä. Puramme ruuhkaa pikku hiljaa. Olemme pyytäneet tiedonvälittämiseen apua ja nyt saaneet sitä.


Katso A-studion vakuutuslääkäreitä käsittelevä jakso netissä. Esillä vain rajatun ajan.



Viime yön aikana, jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, niin monien kysymää ja tietosuojavaltuutetun hyväksymässä muodossa olevaa vakuutuslääkäritietoa löytyy tästä alla olevasta linkistä. Kyseessä on Suomi 2017 ajatushautomon meille tarjoama väliaikainen alusta. Suomihan täyttää vajaan viiden (5) vuoden kuluttua 100 vuotta. Ja olisihan se hienoa, jos pitkään päättäjienkin tiedossa olleet epäkohdat olisivat viimeistään tuolloin ratkaistut.

> Vakuutuslääkärilista -

Artikkeliin on kasattu muutakin asiakokonaisuuteen liittyvää tietoa.

Suosittelemme myös lukemaan Suomi 2017 > "Perustuslaki" - artikkelin. Jonka sisällön raskautta ei kannata vakuutustaistelujen alkupäässä olevien säikähtää, vaan sulatella ajan kanssa pikku hiljaa. Tärkeintä on saada pikaisesti vahvistus korkealta tasolta siihen, että millä pelikirjalla lakisääteisiä vakuutus- ja sosiaaliturvan asioita hoidetaan.

Suosittelemme vertaistuen ja -avun saamisessa muun muassa seuraavia järjestöjä:

https://asbasite.wordpress.com/asba/
http://ala-sairastu-vakavasti.blogspot.fi/
http://www.suomenkipu.fi/

http://homepakolaiset.fi/
http://www.soste.fi/

Olemme varmoja. Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia.

"Vain yhdessä toimien olemme enemmän" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä


* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -
 



Tunnisteet: , , , , , ,

maanantaina, tammikuuta 28, 2013

Vakuutuslääkäreiden nimet julki?

Taustatietoa ohjelman ensimmäisestä aiheesta tästä Oikeusturvan ajankuvan linkistä > Vakuutuslääkärijärjestelmästä -


Vakuutuslääkäreiden nimet julki?

Tänään klo 21.00 Yle TV1
Uusinta tiistaina 29.1.2013 klo 14.30 Yle TV1

Nettikatselusta
Tulossa katseltavaksi nettiin.
Tämä ohjelma tulee katsottavaksi nettiin ohjelman ensiesityksen jälkeen. Nettikatseluajan pituus, 4 viikkoa, on riippuvainen tekijänoikeuksista.

Lähde 28.1.2013: Ylen ohjelmatiedot

* * * *

29.1.2013 kello 10:13
Ei tullutkaan ulos. Vielä....

Vielä 5 minuuttia ennen eilisen A-studion alkua mainostettiin >

Toimittaja: "Pitäisikö vakuutuslääkäreiden nimet julkistaa?"

Vakuutusongelmaisten liiton puheenjohtaja Hannu Kukkonen:
"No sanotaanko vaikka niin, että vakuutuslääkäreiden nimiä ja listoja ei voida julkaista sen takia, että ne ei kestä päivänvaloa."


Mainostetun jakson nimi siis "Vakuutuslääkäreiden nimet julki?", joka luvattiin ohjelman lopussa esittää myöhemmin.

Tulossa eetteriin toivottavasti maanantaina 4.2. kello 21.00?

* * * *

HUOMIOITAVAA
Vakuutusongelmaisten liiton ja Oikeusturva - yhteisön kotisivut ovat olleet ilkivallan takia alhaalla. Ne pyritään saamaan kaikkien vakuutusalasta kiinnostuneiden saataville lähiviikkojen aikana.

Tunnisteet: , , , , , , ,