tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Suomen kalleimmat vallan käyttäjät veronmaksajille

”Katainen oli huolissaan myös internetin moraalista ja etiikasta, jotka eivät välttämättä ole samoja kuin todellisessa elämässä.

- En missään tapauksessa halua syyttää internetiä mistään, vaan vaatia samoja oikean ja väärän määritelmiä myös virtuaalimaailmaan, hän täsmensi.”


Valtiovarainministeri Jyrki Katainen MTV3-STT kotimaata koskevassa uutisessa, joka julkaistiin 27.09.2008 13:32 (päivitettiin 13:39).


+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


Valtiovarainministerin vaatimus vaikuttaa pelottavalta. Mikäli näin todellakin Suomessa tapahtuu, niin internet tulee olemaan jatkossa todella pelottava paikka.

Viime päivinä olemme miettineet tarkkaan sitä, että mistä tämä Oikeusturvan ajankuvassa esitelty toimiala koneistoineen on lähtöisin?

Vastaus alkaa hahmottumaan. Olemme tutustuneet viime aikoina Suomen pankkikriisistä saatavissa olevaan tietouteen ja joutuneet toteamaan, että sieltähän ne alkupurot kumpuavat. Samat avainhenkilöt vaikuttavat edelleen kulisseissa. Skaalaten pankkikriisissä vakiintuneita oikeusmurhakäytäntöjä rahakkaille toimialoille.

Vakaan vaikenemisen kulttuurin luojaksi olemme löytäneet ”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran, joka on pyörittänyt Suomea umpioiden; käsittääksemme jo ainakin 40 –vuotta.


”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran tekoja ja teesejä


Suomen pankkikriisi 1980 – ja 1990 – luvuilla oli niin massiivinen, että veronmaksajien maksama loppusaldo ei ole vielä edes vuonna 2008 selvillä. Ainakaan julkisesti.

Mitä kaikkea tapahtui ja miten ”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran tutustumisen voi itsenäisesti aloittaa?

Kohta seuraavan referenssin kautta avautuu tiivistettynä maailma, jota ei ole vaikutusvaltaisen ”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran mukaan olemassakaan. Tai jos onkin, niin kyse on vain jonkin sortin väärinymmärryksestä. Eihän vanha paskaläjä pöyhien enää parane….

Muistatko vielä nämä asiat? Vai etkö ole vielä tiennytkään? Itse emme muistaneet. Valtaosaa emme edes tiennetkään.

Mutta joskushan liian korkeaksi kasvanut paskaläjä on pakko levittää. Kunnolla. Muuten ei synny todellista kasvua. Tervetuloa levitystalkoisiin! Jota myös monitoroinniksi kutsutaan.


+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


Suomen kalleimmat vallan väärinkäyttäjät


HUIJAUS: 1990-luvun vaihteessa SYP kauppasi asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Pankki tiesi devalvaation tulevan ja aiheuttavan valuuttaluottoasiakkailleen kasapäin konkursseja.

VILPISTELYÄ: SYP vakuutteli asiakkailleen, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

BJÖRN WAHLROOS perusteli päättäjille, miksi pankit on pelastettava ja päätti lakeijoineen pelastamiskeinoista. Markan kaatajat nimittivät itsensä hallituksen neuvonantajiksi.

VILPISTELYÄ: Wahlroos hämmensi SYP:n konsernirakenteen niin, ettei valtio päässyt käsiksi yhtiön omaisuuteen.

Valtiovarainministeri IIRO VIINANEN, devalvaatio tulee vain ruumiini yli -uhoaja sai 4.2.1993 verohallituksen laskelman. Pankkien leimaverovelka kymmeneltä vuodelta oli jopa 10 mrd markkaa eli 1,7 miljardia euroa. "Persaukisilta on turha pyytää mitään", Viinanen ilmoitti. Se koski vain pankkeja, ei henkisen kansanmurhan uhreja.

VALEHTELUA: Pääministeri ESKO AHO vakuutti eduskunnalle, että ne on pakko antaa pankeille anteeksi, mutta kyse ei ole mistään dramaattisesta menetyksestä valtion kannalta. Eduskunta hyväksyi anteeksiannon kesälomalle lähtiessään läpihuutojuttuna.

Päivitys jatkuu, jos MSN suo….

Suurin osa valuuttakoriluotoista oli vekseleitä. KKO oli päättänyt jo 1989, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Kymmenettuhannet lainasopimukset olivat pätemättömiä. Silti pankkien vimma myydä luottoja vain kiihtyi. Jotkut huomasivat, että devalvaatio ei voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi. Tämä kanta jäi voimaan Kemin RO:ssa, Rovaniemen HO:ssa ja KKO:ssa. Pankit siitä viis veisasivat. Asiakkailta vaadittiin devalvaatiolisää. Sitten pankit väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli vaan normaali luotto. Oikeuslaitos lipesi pankkien kuoroon.

TOIMINTAA KANSAN ETUA VASTAAN: MAUNO KOIVISTO järjesti Linnassa "seminaarin" 6.5.1992. Läsnä oli noin 30 tuomioistuinten tuomaria. Koivisto käskytti, että pankkien on voitettava jutut joissa vastassa on velallinen. Heikkoa on puolustettava, ja se heikko oli nyt pankki.

VALEHTELUA: JOHANNES KOSKINEN julisti eduskunnassa keväällä 2000, että "mitään yleistä armahdustahan meillä ei ole varaa antaa". Koskinen vaati "riittävää ennustettavuutta rahoittajien etujen turvaamiseksi".

Lammasmainen eduskunta ei tajunnut että sitä kusetettiin molempiin saappaisiin. "Yleinen armahdus" olisi tullut kymmeniä miljardeja euroja halvemmaksi joka vuosi, verrattuna kansalliseen, henkiseen itsepalvelumurhaan, kansanterveyden romahtamiseen ja vanhusten elämän häpäisemiseen.

Riittävä ennustettavuus ei ollut tärkeätä rahoittajille, sillä Koskinen myi virtuaalivelat viidellä prosentilla liituraitasioille, joille annettiin kaikki valtuudet viimeistellä henkinen kansanmurha.

LUE ANTTI-PEKKA PIETILÄN KIRJA PANKKIKRIISIN PEITELLYT PAPERIT. Katso mitä pahaa tässä maassa saa tehdä täysin ilman rangaistuspelkoa.”


+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


LÄHDE:

SUOMEN SITOUTUMATTOMIN HENKISEN KANSANMURHAN VERKKOLEHTI
29.vsk ISSN 1458-929X SYYSKUU 2008

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


MIKSI ASIA ON EDELLEEN ERITTÄIN AJANKOHTAINEN?


1.
”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran moraali- ja etiikkakäsitykset ovat olleet vakiintuneessa käytössä lakisääteisen sosiaali- ja vakuutusturvan puolella yli 10 vuotta.

2.
”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran avainhenkilöt
ovat vielä vahvasti elossa ja voivat väistellä vastuitaan jälkikäteen sorvattujen ”On Sovittu Että” – lakien ja oikeuskäytäntöjen suojassa.


3.
Uuden pankkikriisin rantautuessa pikkuhiljaa Suomeen, niin edellistäkään pankkikriisiä ei ole vielä avoimesti selvitetty, koska ”On Sovittu Että” – hallitsijahaara on edelleen vallassa. Nyt heilahtavat myös pankkien kanssa niiden konsernirakenteeseen syötetyt vakuutusalan yhtiöt. Näin vääjäämättä tapahtuu, jos lainojen vakuuksina olevien kohteet alkavat menettää vakuusarvojaan.

Tosin yksi ”On Sovittu Että” – hallitsijahaaran avainhenkilö on osannut laittaa taas kerran munat oikeaan koriin. Eivätkä ne ole enää pankissa. Sampo jauhaa jo muualla.


+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


”Markka ei enää devalvoida, vaan kuinka käy euron?”


+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + ++ + + + + + + + + + + + +


Mikä on todellisessa elämässä oikeaa ja väärää? Miten erottaa entistä paremmin päättäjien puheiden ja tekojen välinen ristiriita?

Monitoroidaan. Monitoroidaan. Monitoroidaan.

Yhdessä ja erikseen. Oikeanlaista välittämistä on internetissäkin. Parasta se on kuitenkin aina livenä.


”Netistä saa yleensä sitä mitä itse rehellisesti tilaa” – terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Tonni (1000) rikkoontui 18.9.2008

Lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan voidaan mielestäni; jo siihen käytettävien euromäärien takia, vaatia olevan toteutukseltaan mahdollisimman paljon normaaliin elämään palauttavaa kuin ennenaikaiseen kuolonkierteeseen johtavaa.

Rupesimme kirjoittamaan 2006 syksyllä Oikeusturvan ajankuva - blogia. Suostuin tehtävään blogin vs. toimittajaksi, koordinoimaan sisällön tuotantoa. Ajattelin, että homma on pian ohi. Kunhan vain uusi eduskunta alkaa toimensa ja oikaisee tiedossa olevat epäkohdat pikavauhtia. Erehdyin pahasti. Tässäkin asiassa. Viranomaisten sekä poliitikkojen puheiden ja tekojen ristiriita on Suomessa järkyttävän suuri.

A4- sivuina mittatuna Oikeusturvan ajankuva - blogi saavutti 18.9.08 torstaina 1000 - A4 sivun kokonaismäärän. Tiedä sitten, onko kyseessä uudenlainen Suomen ennätys, mutta tehtävää aloittaessani ajattelin, että hyvä jos jotain pientä saadaan aikaiseksi.

Matkasta suomalaisen lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan mustiin aukkoihin on tullut ikimuistoinen ja varsinkin häpeällinen. Suomen itsenäisyyden aikana on tuskin luotu näin julmaan potilaiden kusetukseen ja turhiin ennenaikaisiin kuolemiin johtavaa koneistoa (Lähde: Kelan Sosiaalivakuutus-lehti 5/2006 Henkilökohtainen selvitysmies).

Potilaiden kannalta on erittäin surullista, että Oikeusturvan ajankuva - blogin sisältömäärä räjähti epäkohtia pöyhiessä käsiin. Tehtävää olisi aihepiirin monitoroinnin tiimoilta 100 täysipäiväiselle työntekijälle. Tosin palkanmaksajaa heille tuskin pikku - Kremlin tavoin toimivasta nyky - Suomesta koskaan löytyy.

Järkyttävän yksimielisesti ovat keskusta, RKP, SDP, vasemmistoliitto (SKDL/SKP) ja kokoomus pystyneet tämän potilasgiljotiinin rakentamaan. Alkaen 1960- ja 1970 – luvuilta.

Kaikkia blogin tekstejä, kaavioita ja linkkejä voi vapaasti viljellä eteenpäin tarvitsijoiden käyttöön. Tai lainata ja muokata edelleen paremmin osuvampaan muotoon. Toivomus tietysti olisi kainosti sellainen, että lähde aina mainittaisiin.

Osa blogin kirjoituksissa mainituista www - linkeistä on lopettanut toimintansa, niin kuin tällä "toimialalla" liian mielenkiinnon syntyessä on tapana tapahtua. Linkkien takaa kadonneet tekstit kuitenkin löytyvät kauttamme mahdollisesti niitä tarvitessanne.

Kunnallisvaalit 2008 lähestyvät. Äänestäkää! Vaikka sitten ihan piruuttanne.

Miksikö? Kokeilkaa internetin eri hakukoneilla hakuja, esimerkiksi sanoilla:
vakuutusyhtiöille kuuluvia kustannuksia kunnille

Mikäli huomaatte blogissamme esiintuotujen ongelmien jo ratkenneen tai selkeitä asiavirheitä, niin minuun voitte aina ottaa avoimen palautteen muodossa yhteyttä.

Yhteistyöterveisin
Salon Petri
vs. toimittaja, Oikeusturvan ajankuva - blogi
Postia toimitukselle? jesp1981 (at) yahoo.com

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Elämästä ei saa uusintoja

Miten kehittää toimiva vastavoima vakuutusalan ja virkamiesten mielivallalle?

Vakuutusyhtiö/Kela/Työeläkeyhtiö – tehoketju laiminlyö koko ajan lakisääteisen tiedonantamisvelvollisuutensa potilaalle, ellei pulassa oleva potilas sitten osaa kysyä asiaa niiltä tarpeeksi tarkasti yksilöitynä.

Länsimaisen vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta kuuluvat eri tahojen sekä toimijoiden vastuulle. Laillisuusvalvonnasta puhumattakaan.

Suomessa työelämää koskeva päätösvalta on ollut vuosikymmeniä kolmikannan hallussa. Lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan asioiden lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on ollut taas nelikannan hallussa.

Nelikanta = kolmikanta + finanssiala.

Ammattiliittoja eivät pysyvästi sairastuneiden tai vammautuneiden jäsentensä asiat enää kiinnosta. Ovathan ne itse olleet korporaatioiden muodostaman vallankäytön ytimessä luomassa nykyisiä lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan mustia aukkoja.

Valtapuolueita eivät tiedossa olevien epäkohtien korjaamiset kiinnosta, koska muutenhan ne olisivat hoidettu jo kuntoon. Meillä on tälläkin hetkellä finanssialan talutusnuorassa kulkevat presidentti, pääministeri, hallitus, eduskunta sekä virkamieskunta. Mikä kaikista pahinta länsimaisen oikeusvaltion periaatteiden kannalta; finanssialan kädestä syövät kiltisti myös kaikki nykyiset laillisuusvalvojamme.

Todellinen muutosvoima lähtee tässäkin asiassa liikkeelle yksilötasolta. Minä, sinä, hän, me, te, he – tehoketju pystyy halutessaan saamaan todellisia muutoksia aikaiseksi.

Seuraavaksi internetin kautta toimiva yhteistyömonitoroinnin ja -kapinan kaavio siitä, miten hajallaan oleva tieto lakisääteisiin vakuutus- ja sosiaaliturvaan liittyvistä asioista saadaan koottua kaikkien tietoa tarvitsevien potilaiden ja tulevien sukupolvien käyttöön.

Mielestämme potilaiden ei enää kannata luottaa poliitikkojen, virkamiesten tai etujärjestöjen edustajien antamiin sanallisiin lupauksiin. Niillä ei ole ollut mitään näkyvää katetta. Muuta kuin kyseisten toimijoiden omilla pankkitileillä.

Elämästä ei saa uusintoja. Siksi on tositoimien aika.

- - - - -


Yhteistyömonitoroinnin ja -kapinan kaavio





- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -


- - - - -


Tietoa lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan mustista aukoista on olemassa valtavat määrät.

Osa on jo internetissä ja osa edelleen papereilla sekä niin sanottuna hiljaisena tietona omakohtaisesti kokeneiden henkilöiden pienten piirien tiedossa.

Työelämään liittyvät vakuutussopimukset solmitaan työnantajan ja vakuutuskonsernin välillä.

Valitustapauksissa vastakkain ovat yksittäinen vakuutettu ja vakuutusalan konserni.

Valitukset kirjallisesti käsittelevä erityistuomioistuinjärjestelmä on vakuutusyhtiöiden rahoittama ja hallinnoima.


Mistä potilas/vakuutettu saa varmuudella ajantasaista tietoa? Varsinkin, jos oma ammattiliitto, työnantaja tai oman asuinalueen oikeusaputoimisto eivät halua/kykene antamaan apua ylivertaisessa asemassa olevaa vakuutusyhtiötä/Kelaa/Työeläkeyhtiötä vastaan?

Lakisääteiseen vakuutus- ja sosiaaliturvaan liittyvät potilasjärjestöthän toimivat diagnoosiperusteisesti.

Diagnoosiperusteisuus takaa sen, että kunkin erillisjärjestön kautta on potilaan/vakuutetun käytettävissä paras mahdollinen tieto-taito diagnoosin mukaisesta lääketieteellisestä puolesta.

Tapauksina pysyvä sairaus. tapaturma, ammattitauti, liikenne-, potilas- tai lääkevahinko ovat kuitenkin tietyn vaiheen jälkeen samanlaisia. Tällä hetkellä yhtymäkohta on viimeistään vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta tai diagnoosista. Tai heti ensimmäisen tosiasiallisesti perustelemattoman hylkäyspäätöksen jälkeen.

Vakuutusyhtiö/Kela/Työeläkeyhtiö kiistäessä korvausvelvollisuutensa, jolloin potilas/vakuutettu joutuu 10-20 vuotta kestävään vakuutustaisteluun toimeentulostaan, kuntoutuksestaan ja lääkkeistään.

Tapaus on potilaan/vakuutetun elämässä ainutkertainen. Vakuutusyhtiö/Kela/Työeläkeyhtiö henkilökuntineen tekevät sitä työkseen.

Jokainen potilas/vakuutettu on oman tapauksensa paras asiantuntija. Mitä on tapahtunut, missä järjestyksessä, mitkä ovat oman tapauksen asiapaperit, tehdyt lääketieteelliset tutkimukset ja löydökset jne.

Lakisääteiseen vakuutusturvaan tehdään koko ajan muutoksia yksittäisin asetuksin sekä tuomioistuimista tulee uusia ennakkopäätöksiä, joten erilaisten toimijoiden monitorointi = seuranta vaatii jatkuvaa aktiivisuutta.
Tämä on myös kansalais- ja potilasjärjestöille avoimen yhteistyön paikka, koska kaikkien resurssit ovat hyvin rajalliset.

Potilaana asemassa olevan henkilön päivittäinen tehollinen toiminta-aika vaihtelee suuresti, joten internet on jatkossa ajasta ja olosuhteista riippumatta aina auki tietoa tarvitseville.

Hyvä tiedostaa. Toimivat henkilökohtaiset suhteet ovat jatkossakin kaiken luottamuksellisen yhteistyön ja inhimillisen toiminnan perusta. Tähän kohtaan vastapuoli pyrkii iskemään kiilaa erilaisilla myyrätaktiikoilla. Made in DDR.

Tehokkain vastavoima vakuutusalaa sekä sen talutusnuorassa olevia virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä vastaan on laaja-alainen kansalais- ja potilasjärjestöjen yhteistyö, jonka ensimmäinen vaihe on se, että mahdollisimman moni potilaista tietää erilaisten järjestöjen olemassa olosta ja heidän www-sivustoistaan.

Toisessa vaiheessa yksittäisten ja erillään olevien potilaiden on hyvä liittyä maksavaksi sekä aktiiviseksi jäseneksi valitsemaansa kansalais- ja potilasjärjestöön/-järjestöihin kerryttämään nk. kriittistä massaa.

Yhdellä tai kahdella henkilöllä oleva kirjoittamaton tieto ei hyödytä loppujen lopuksi ketään.

Yhteistyötä sekä todellisia muutoksia ajavien kansalais- ja potilasjärjestöjen pitää olla kuitenkin vapaita nykyisten valtapuolueiden talutusnuorista ja sätkynukketoiminnasta. Sillä muutenhan epäkohdat olisivat jo korjatut…


- - - - -


”Elämästä ei saa uusintoja” – slouganin isä

Vakuutusyhtiö Pohjolan myyjä Eino Halonen eläkkeelle 58-vuotiaana

Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitusjohtaja Eino Halonen, 57, jää eläkkeelle ensi vuoden alusta 58-vuotiaana. Poikkeuksellisen alhainen eläkeikä selittyy sillä, että hänen työsopimuksensa antaa siihen oikeuden.

Normaali eläkeikä on työsuhteissa ollut 65-vuotta, ja työeläkelain uudistuksilla on kannustettu ihmisiä jatkamaan töissä vieläkin pitempään.
"Ei minun tarvitse tätä ratkaisua erikseen perustella. Ratkaisu on oma eikä ympäristön sanelema.

Minulla on yksi elämä, eikä siitä saa uusintaa", Halonen sanoo.


Lähde: Helsingin Sanomat 25.8.2007 -TALOUS


- - - - -


Antakaa siis sanan levitä yhteistyökapinan ja -monitoroinnin tiimoilta, sillä elämästään ei saa kukaan meistä potilaistakaan uusintaa. Vaikka inhimillistä halua jatkokausille olisikin.


”Vastapuolelle kunnon vastusta ja tupenrapinaa; tarvittaessa kaduille täsmäiskuin levittäytyvää kapinaa” – terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä


* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 25.8.2024
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , , , ,