perjantaina, elokuuta 31, 2007

Henkilökohtainen selvitysmies vaiko kvartetti?

Päivitys 9.1.2021
Artikkelin linkit päivitetty niiltä osin, kun se on ollut mahdollista. Lämmin kiitos vinkin antaneelle henkilölle. Lisänä tuore kuvakooste 2000-luvun tilanteista. Totta vai tarua?

Ovatko >>> Perussuomalaiset 2019 myös vakuutus- eli finanssialan taskussa?

Sitten alkuperäisen bloggauksen tilanteisiin ja tunnelmiin, perjantaina 31. elokuuta 2007.

# # # #

Kesänä aikana Finanssialan Keskusliitto (FK) teki taitavasti ajoitetun tiedotusaallokon vakuutuspetoksista.

Aihepiiri on varmasti tarpeellinen, koska vakuutuspetoksista vakuutusyhtiöille langenneet kustannukset lastataan sitten uutistietojen mukaan rehellisten vakuutuksenottajien niskaan.

Vakuutushintojen nostamisen sijaan voidaan myös kaikessa hiljaisuudessa tiukentaa vakuutusehtojen mukaisia korvausperusteita. Yksipuolisesti.

Seuraava FK:n tiedotusaallokosta poimittu uutinen yllätti ainakin Oikeusturvan VOLF - työryhmän perusteellisesti.

# # # # #

Vakuutusyhtiöt ilmoittavat petoksista harvoin
07.08.2007 09:10

Vakuutusyhtiöiden halu selvittää ongelmatapaukset sisäisesti säästää monet vakuutuspetoksen tehneet rikossyytteiltä.

Finanssialan Keskusliitto on huolissaan siitä, että vakuutusyhtiöt vievät vain harvoin havaitsemansa petostapaukset poliisin tutkittaviksi.

Yhtiöt haluavat yleensä selvittää epäilyttävät korvaushakemuksensa sisäisesti, ja huijarit pääsevät tällöin luistamaan rikosoikeudellisesta vastuusta.

Finanssialan keskusliiton rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen kertoo Keskisuomalaisessa, että vakuutusyhtiöiden haluttomuus rikosilmoitusten tekoon johtuu poliisitutkinnan ja oikeuskäsittelyn pitkästä kestosta.

- Petosasiat eivät ole juuri koskaan selviä ja riidattomia. Jutuille on tyypillistä, ettei kukaan myönnä mitään, hän sanoo.

Vakuutuspetoksista aiheutuu Finanssialan Keskusliiton mukaan jopa 200 miljoonan euron vuosittaiset tappiot.


(Lähde: MTV3-STT)

# # # # #

Tämän uutisen perusteella heräsi ainakin työryhmämme keskuudessa kysymys, että mikä on tarkkaan ottaen vakuutuspetos ja kuka sen lopulta määrittelee, koska rikosoikeudelliseen vastuuseen niistä ei tämän uutistiedon mukaan joudukaan…

KELA MYÖNTÄÄ ENSIMMÄISENÄ ENNENAIKAISET KUOLEMAT
Viime viikkoina suomalaisissa tiedotusvälineissä on ollut esillä monia poikkihallinnollisia toimenpiteitä vaativia yhteiskuntaan ja työelämään liittyviä epäkohtia.

Maaliskuussa Nelosen teksti-tv:ssä kerrottiin suuntaa-antavaa tietoa vajaakuntoisten määrästä:






- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -

- Toukokuussa kertoi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) haluavansa uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää -

- Kesäkuussa Uutispäivä Demari kertoi, että työkyvytöntä ei työnnetä töihin -

Elokuussa työministeri Tarja Cronberg kertoi, että hän haluaa toivottomat tapaukset pois työvoimatoimistojen listoilta.

- Aiheesta syntyi vilkas keskustelu HS-keskustelusivuilla -

# # # #

Huomio 9.1.2021.

Edellä olevat linkit ovat lakanneet toimimasta. Eikä tietoja ole enää vuonna 2021 saatavilla.

Meno jatkuu kuitenkin alla olevan bloggauksen mukaisena, kun henkilö on sairastunut tai vammautunut pysyvästi. Eikä työkykyä palauttavaa lääketieteellistä hoitokeinoa enää ole. Eikä vakuutus- tai eläkeyhtiö tai Kela katso uudelleen koulutuksen olevan enää järkevää.

perjantaina, lokakuuta 5, 2007
>>> Sairas ja työkyvytön työvoimatoimistossa

# # # #

Alkulaukauksen laajemmalle julkiselle keskustelulle antoi kuitenkin Kela jo vuonna 2006.

Seuraava lehtikirjoitus kuvastaa sitä ongelmakenttää, joka on valinnut lakisääteisten vakuutusten piirissä jo vuosikymmenten ajan.

Kelan Sosiaalivakuutuslehti 5/2006 - Pääkirjoitus 21.9.2006

Henkilökohtainen selvitysmies
Kuntoutusasiakas joutuu nykyisin miettimään, kuuluuko hän työhallinnon, työeläkelaitosten, Kelan, liikennevakuutuksen, tapaturmavakuutuksen, erityisopetuksen, vammaispalvelun vai mahdollisesti jonkin muun tahon järjestämän kuntoutuksen piiriin.

Kelan asiantuntijalääkärin Paavo Rissasen mielestä oikean löytäminen on asiakkaalle täysin mahdoton tehtävä. Jokainen tarvitsisi hänen mukaansa siihen oman henkilökohtaisenselvitysmiehen.

Tällainen sekamelska ei todellakaan ole hyväksi kenellekään. Paavo Rissanen kirjoittaa parhaillaan historiikkia siitä, miten tähän sekamelskaan on tultu.

Samalla hän katsoo eteenpäin ja pohtii, miten kuntoutusjärjestelmää voitaisiin selkeyttää.

Yhdelle luukulle keskittäminen ei näytä hänen mukaansa mahdolliselta, joten paras lääke on eri toimijatahojen arkipäiväinen yhteistyö asiakkaan hyväksi.

Yhteistyö. Asiakkaan hyväksi.

Kuulostaa liiankin helpolta ratkaisulta, muttei se vaan käytännössä sitä ole. Yhteistoiminta on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Kukin taho kulkee enimmäkseen tiukasti pitkin omaa reviiriään.

Paavo Rissasen lausahdus ”Kaikkien, jotka kuntoutuksen alueella toimivat, tulisi tunnistaa oma osasensa ja puhaltaa kuntoutuksen yhteiseen hiileen” ei saisi jäädä pelkäksi sanahelinäksi. Sen takana on ihmisten vakava kuntoutuksen tarve, joka tässä sekamelskassa saattaa jäädä tyydyttämättä.

Kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään nykyisin jo niin paljon, että voidaan varmuudella sanoa, että ilman asianmukaista kuntoutusta monen työ- ja toimintakyky heikentyvät ennen aikojaan ja elämäkin saattaa jäädä sen vuoksi kesken.

Tasavertaisuuden nimessä täytyy myös sanoa, että monen kuntoutus myös saavuttaa tavoitteensa, työ- ja toimintakyky paranevat tai ainakin säilyvät, eikä elämä sen vuoksi jää kesken.

Yhteen hiileen puhaltaminen ei Paavo Rissasen mielestä ole ollenkaan ylivoimainen tehtävä.

Kelankin kuntoutus voisi olla tuloksellisempi ja vaikuttavampi, jos prosessia hoidettaisiin tehokkaasti kummassakin päässä, Kelassa ja terveydenhuollossa. Palvelujen tulee olla saumattomasti käytettävissä asiakkaan hyväksi.

Siitä ei ole kauankaan, kun lasten psykiatrisen kuntoutuksen ympärillä julkisuudessa käytiin ”juupas - eipäs” - keskustelua, kun kuntoutuksen resurssit eri järjestelmissä loppuivat kesken vuotta.

Jos Suomella olisi selkeä kuntoutuspolitiikka, ei tuollaista keskustelua tarvitsisi käydä eikä minkään tahon tarvitsisi tuntea joutuvansa tekemään sellaista työtä, joka ei niille kuuluisi ja tekemään sitä vain sen vuoksi että joltakin toiselta ovat rahat loppuneet.

Eipä voi muuta kuin huokaista Paavo Rissasen mukana: Kunpa Suomessa olisi yhteiset kuntoutuspelisäännöt!


# # # # #


- Klikkaamalla kuvaa saat hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -

Kuvamuotoon puettuna edellä ollut pääkirjoitusteksti on istutettu kyseisen lehden kansikuvaan, jonka pohjalta jokainen palloilua harrastanut tietää, miten kiikun – kaakun tilanteessa kahden lääkärin loukussa oleva potilas joutuu elämään.

Sananmukainen pallottelu eri lakisääteisten vakuutusten toimijoiden kesken voi pahimmillaan kestää 20 vuotta. Ja siinä saattaa entistä useamman pallottelun kohteena olevan potilaan elämänlanka katketa. Ennenaikaisesti ja täysin turhaan.

EVANKELIS-LUTERILAINEN KIRKKO KANNUSTAA KANSALAISTOTTELEMATTOMUUTEEN?

Heinäkuussa kirkon turvapaikkaohjeet herättivät kummastusta ainakin valtaeliitin piirissä, mutta toivat mielestämme myös tuoreen näkökulman lakisääteisiä vakuutuksia koskeviin epäkohtiin:

”Lainsäädännön hyvin tuntevan Björkstrandin mielestä lait ja niiden soveltaminen voivat joskus olla eettisesti niin vääriä, että kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää.

- Pidän hyvin tärkeänä, että lakeja noudatetaan yleensä.

- Mutta on myös erittäin tärkeätä, että kuunnellaan omantunnon ääntä silloin, kun ihminen on todellisessa hädässä ja häntä on välttämättä autettava.

- Sitä kautta voidaan pyrkiä - ei ainoastaan tämän yksittäisen ihmisen auttamiseen, vaan myös lakien ja käytännön muuttamiseen, Björkstrand pohti Ylen radiouutisissa.

Björkstrandin mukaan on hyvä, että asiasta käydään periaatteellista keskustelua ja lainsäädäntöä tarkastellaan myös lähimmäisenrakkauden näkökulmasta.


Lähde: YLE Uutiset 29.7.2007 - Lue koko uutinen klikkaamalla tästä -
Linkki "Kirkon turvapaikkaohjeet herättävä ihmetystä" korjattu 9.1.2021

ONKO SUOMESSA PETOSVAKUUTTAMISTA?

Alussa ollut Finanssialan Keskusliiton uutinen oli sikäli tyrmistyttävä, että vakuutuspetosten tehneitä ei viedä rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan.

Vakuutusyhtiöiden haluttomuus rikosilmoitusten tekoon johtuu kuulemma poliisitutkinnan ja oikeuskäsittelyn pitkästä kestosta. Vakuutuspetosasiat eivät ole juuri koskaan selviä ja riidattomia. Joten vakuutusyhtiöt pyrkivät tehokkaaseen sisäiseen selvittelyyn epäillyn kanssa, jotta turhalta resurssien tuhlaukselta vältyttäisiin.

Tässä tullaan mielenkiintoiseen yhteensattumaan. Kohteeksi joutuvan potilaan kannalta aina hyvin surulliseen sellaiseen.



>>> Suomalainen kahden lääkärin loukku 100 prosenttisen valmis! – Osa 5/5

- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -
(Klikkaamaalla kuvakoosteen linkkiä näet, miten härski kuvio viimeisteltiin vuosina 2003-2007.)

Miten sitten vakuutusalan toimijoilla riittää aikaa ja rahaa yllä olevan kaltaiseen toimintaan?

Vakuutusoikeuden hylkäysprosenteilla ja tapausmäärillä vuosilta 2002-2006 on monta traagista tarinaa kerrottavanaan. Arviomme on, että mitä suuremmasta rahallisesta korvausvastuusta vakuutusyhtiölle on kysymys, niin sitä suurempi on valittajan vahingoksi tuleva hylkäysmahdollisuus. Prosentteina ja karuna todellisuutena. Entistä useammin voimassa olevien lakien vastaisesti; ilman tosiasiallisia perusteluita.

Päivitys 9.1.2021
Jos iso kuva ja tilastot vakuutusoikeudesta kiinnostavat Sinua, niin Suomi 2017 verkoston >>> "Vakuutusoikeus lukujen valossa 2017" - artikkelista saat lisätietoja. Vakuutettujen ja potilaiden kannalta katsottuna.

POTILAS - JA KANSALAISJÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ?

Tämän isoksi kasvaneen ongelmakentän pikainen ratkaiseminen tarvitsee mielestämme mitä suuremmassa määrin erittäin voimakkaita poikkihallinnollisia toimenpiteitä.

Sen takia olisi hienoa, että hyvinkin erilaiset potilas- ja kansalaisjärjestöt uskaltavat yhteistyössä tarttua tähän laajaan aiheeseen rohkeasti ja eri intressien kanteilta katsottuna. Sekä tuoda myös siihen liittyviä taloudellisia tunnuslukuja julkisuuteen. Ei syyllisiä saalistaen, vaan epäkohdat julkisuuteen tuoden.

Näin toimien toivottavasti lainsäädäntöön tehdyt ja oikeuskäytännössä olevat selkeät epäkohdat saadaan mahdollisimman pikaisesti oikaistuiksi sekä vääryyden kohteeksi joutuneet kansalaiset saavat heille lakien mukaan kuuluvat korvaukset viimeistään Suomen perustuslain 88 §:n hengen mukaisesti.

Ensiarvoisen tärkeää on saada tällä hetkellä leviämään tietoa kentälle siitä, että kun potilaalle tulee ensimmäinen hylkäävä päätös vakuutusyhtiöltä koskien vamman tai sairauden korvattavuutta, niin silloin paperitöiden suhteen potilaalla pitää olla käytössään järein mahdollinen juridinen ja lääketieteellinen taustatuki.

Muuten potilasta uhkaa pahimmillaan 10-20 vuotta paperilla kestävä valitusruletti.

Juridisen ja lääketieteellisen avunantamiseen pitää löytää uusia keinoja, koska avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Jokainen potilas on oman tapauksensa paras asiantuntija ja asianajaja, kunhan oikea-aikaisen ja moniammatillisen taustatuen saanti voitaisiin turvata koko Suomen alueella.

- Esimerkiksi tämän linkin kautta löytyy yksi mahdollinen uusi auttamisen väylä -
9.1.2021 linkki on lakannut toimimasta.

Lopetamme tämän kertaisen kirjoituksemme Turun Sanomissa 26.8.2007 julkaistuun mielipidekirjoituksen linkkiin, joka tuo lakisääteisiin vakuutuksiin kytkeytyvät epäkohdat Teidänkin aistittaviksi.

- Kelan ja vakuutusyhtiöiden lääkärit tuhoavat ihmismieliä -
9.1.2021 Linkki on lakannut toimimasta.

Syysterveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä



Päivitys 9.1.2021
Lue myös aiheen isosta kuvasta:
Vakuutuslääkäreiden toimien tuottavuus vakuutusyhtiölle
- Julkaistu keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

* * * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 9.1.2021
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.



* * * *


Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -



Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.



Tunnisteet: , , , ,