lauantaina, toukokuuta 30, 2009

Tehokkaasti toimiva EU:n postilaatikko

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on käynyt uutistietojen mukaan vilkkaampana kuin viimeksi.

Syytä onkin, jos äänestäjät ja varsinkin puolueet haluavat 50 prosentin äänestysvilkkauden maagisen rajan rikkoutuvan maassamme.

Yksi EU-vaalien jälkeisen ajan jännityskohtia on se, että hylkääkö Irlanti syksyn tullen taas kertaalleen Lissabonin sopimuksen?

Mikäli näin tapahtuu, niin ei syytä huoleen. Mielestämme Euroopan unionin pitää hioa toimintaansa avoimempaan, ennakoitavaan ja läpinäkyvämpään suuntaan. Ei noin toimien vain valtioille ja suuryrityksille.

Yksi hieno, muttei toivottavasti hukattu idea on mielestämme EU-kansalaisten postilaatikko.

Muistakaa kysyä näistä alla olevan kuvakoosteen asioista EU-vaaliehdokkaaltanne lisää.




- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -


Euroopan unionin ainoa kestävän kehityksen linja voi olla mielestämme se, että perus- ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan myös Euroopan unionin arkipäivän käytännöissä.

Haasteena se edellyttää sitä, että EU:n toiminnan laillisuutta valvovat eivät ole itse valvottavia. Ja myös toisin päin. Vai mitenkä se menikään?

Muussa tapauksessa suomalainen kansallinen korporativismi on päässyt lyömään itsensä läpi Euroopassa. Eikä se tule takuuvarmasti tarjoamaan mitään hyvää ruohonjuuritason EU-kansalaisille.

"Muistakaa käyttää ääntänne!" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

Tunnisteet: ,

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Vakuutuslääkäreiden valvonta aukkoja täynnä

Viime päivinä uutisvirtaa ovat hallinneet terveydenhuollon ammattihenkilöstön valvonnassa havaitut puutteet. Kuin myös krooniset tiedonkulun katkokset.


MITEN VAKUUTUSLÄÄKETIEDETTÄ JA VAKUUTUSLÄÄKÄREITÄ VALVOTAAN?


Työryhmämme lähestyi valvontaa ainakin periaatteellisella tasolla hoitavaa viranomaistahoa eli Valviraa.

Taustana kysymyksillemme oli Iltasanomissa 3.1.2009 ollut oikeusministeri Tuija Braxin/vihr. haastattelu, jossa hän totesi muun muassa seuraavaa:

"Jääviyskritiikin kitkemiseksi yksi hyvä keino voisi olla, on asiantuntijalääkärien sidonnaisuuksien julkinen rekisteri", Brax sanoo.


1. Kuka organisaationne virkamiehistä vastaa vakuutuslääkärien valvonnasta ja miten tuo valvonta konkreettisesti tapahtuu?

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) valvoo terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja organisaatiota.

Vakuutusyhtiöissä tai niiden asiantuntijatehtävissä tai muutoin vakuutusalalla toimiviin lääkäreihin (ns. vakuutuslääkäreihin) ei ryhmänä kohdenneta erityistä tai erillistä valvontaa.
 

Vakuutuslääkäreitä valvotaan kuten muitakin lääkäreitä.

Valvonta-asia voi lähteä vireille kantelun, ilmoituksen, toisen viranomaisen pyytämän lausunnon tai Valviran oman aloitteen perusteella. Kansalainen voi tehdä kantelun, jos hän katsoo, että lääkäri, muu ammattihenkilö tai terveydenhuollon toimintayksikkö on menetellyt epäasianmukaisesti, turvallisuutta vaarantavasti tai säädösten vastaisesti.

Valviraan tulee ilmoituksia mahdollisesti epäasianmukaisesti ym. toimineista lääkäreistä (tai toimintayksiköistä) mm. apteekeista, poliisilta ja tuomioistuimilta.

Valviran lisäksi terveydenhuoiltoa valvovta lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot.

Valvira ottaa käsiteltäväkseen ne asiat, jotka liittyvät kuolemantapauksiin, vaikeaan vammautumiseen tai usean läänin alueella, tai joihin jo lähtökohtaisesti näyttäisi liittyvän turvaamistoimenpidetarve.

Muut asiat käsitellään lääninhallituksissa. Valviralla ja lääninhallituksilla on tiivis yhteistoiminta ja osin yhteinen tietojärjestelmä.

Valvonta-asian käsittelyssä Valvira pyytää asianomaisten selvitykset, potilasasiakirjat, usein asiantuntijan arvion ja tekee sitten ratkaisunsa.

Ratkaisuseuraamus voi johtaa ns. hallinnolliseen ohjaukseen (huomion kinnittäminen, huomautus), tai valvontalautakuntakuntakäsittelyn kautta bvaroitukseen tai turvaamistoimiin (lääkärinoikeuksien rajoittaminen tai poistaminen).

Lääkärien valvonta-asioita käsittelee Valvirassa useita virkamiehiä, jotka ovat koulutukseltaan lakimiehiä, lääkäreitä tai terveydenhuollon maistereita.

Lähes kaikkien valvonta-asioiden käsittelyyn osallistuu useampia virkamiehiä.

Vakuutuslääkäreihin kohdentuvia asioita ei erikseen ole osoitettu tietyille valmistelijoille.

Valviran tehtäviin kuuluu myös antaa tuomioistuimille ja muille viranomaisille niiden pyynnöstä vakuutuslääketieteellisiä asiantuntijalausuntoja vammojen syy-seuraussuhteesta, vammaisuusasteesta sekä työkyvystä.

Lausuntoja ei anneta yksityisten henkilöiden pyynnöstä. Tämä lausunnointitehtävä on epäsuoraa vakuutusalan ohjausta.

Lausuntoja valmistelevat erityisesti tietyt Valviran ylilääkärit, ja niitä ratkaisevat ylijohtaja ja tietyt lakimiehet. Lausuntojen valmistelussa käytettään hyväksi Valviran ns. pysyviä asiantuntijoita, jotka nimetään 4 vuodeksi kerrallaan.

Valviran johto ja virkamiehet pitävät huolta esteellisyyskysymyksistä oman toimintansa suhteen, ja pysyville asiantuntijoille on myös asiasta annettu kirjalliset ohjeet ja koulutusta.

Valviran virkamiehet ovat tehneet ylijohtajalle asianmukaiset sivutoimi-ilmoitukset ja -hakemukset.

Lisätietoja ks.
www.valvira.fi


2. Mistä löytyvät lakitiedot vakuutuslääketieteen asemasta ja perusteluista
suhteessa kliiniseen lääketieteeseen?



Viittaan esimerkiksi oppikirjaan Aro ym. (toim.) Vakuutuslääketiede. Saarijärvi: Kustannus Oy Duodecim. 2. uudistettu painos, 2004.

Ks myös vakuutuasioiota koskevat kohdat
www.stm.fi


3. Voiko potilas varmistua jonkin rekisterinne kautta varmistua ennen vastaanotolle menoa siitä, että hoitava lääkäri ei toimi myös vakuutuslääkärinä tai omista potilaan oman vakuutusyhtiön tai sen omistavan tytäryhtiön osakkeita? Taikka olen sellaisen palkkalistoilla; työsuhteeseen tai yrityksen kautta tapahtuvaan laskutukseen perustuvana?


Valvira ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkiöiden keskusrekisteriä Terhikkiä, mutta yllämainitut tiedot eivät sisälly Terhikkiin.


# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #


Laillisuusvalvojien, potilaiden ja hoitavien lääkäreiden (17 400) kannalta nykytilanne on toivoton.

Vakuutuslääkäreiden tiedot ovat yksityisen yhdistyksen eli Suomen lääkäriliiton hallussa. Samoin kuin kaikki vakuutuslääketieteen erityispätevyyteen vaadittavat asiat.

Näin ollen laillisuusvalvojilla ei ole mitään todellista valtaa vakuutuslääkäreiden toiminnan suhteen.

Tästä johtuen tuo oikeusministeri Braxin lausuma 3.1.09 on tulkittava harhaanjohtavaksi ja turhaa toivoa potilaiden keskuudessa herättäväksi. Kokonaisuus työssään pysyvästi vammautuneiden ja sairastuneiden kannalta näyttää tältä:






Saamiemme tietojen mukaisesti tällä(kään) hetkellä ei ole vireillä mitään sellaisia lakihankkeita, joissa vakuutuslääketieteen ja vakuutuslääkäreiden ylivertaiseen asemaan oltaisiin mitenkään tämän(kään) hallituksen toimesta muuttamassa. Tästä linkistä tiedot, jotka tulee saattaa avoimeen julkisuuteen:

> Finngate – skandaali ulottuu jo Suomen Lääkäriliittoon -

12.5.09 pidetyssä presidenttifoorumissa, jossa käsiteltiin perus-ja ihmioikeuksien toteutumista; tämä aihepiiri jätettiin taas perinteitä vaalien, kokonaan käsittelemättä....


"Suomen ihmisoikeustilanne on järkyttävä" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

* * * * * * *


Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.


* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , , , , ,

perjantaina, toukokuuta 15, 2009

Monitorointia Suomen potilaiden ihmisoikeustilanteesta

Tarvitaan koko ajan ja eri kanteilta katsottuna.

Lakiin kirjoitettujen perus- ja ihmisoikeuksien sekä oikeusturvan toteutuminen käytännössä on etenkin elämän vastoinkäymisissä elintärkeää. Vastoinkäymisiä tulee takuuvarmasti jokaisen meistä kohdalle.

On ollut tyrmistyttävää huomata, että sosiaali- ja vakuutusturvan sisään piilotetut miinakentät aiheuttavat yleisesti ensin potilaan hitaan syrjäytymisen yhteiskunnasta ja entistä useammin myös ennenaikaisen kuoleman. Toistaiseksi näin tapahtuu hitaasti ja hiljaa.

Kuitenkin sosiaali- ja vakuutusturvan pitää; mielestämme länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan, palauttaa vaikeuksiin joutunut potilas takaisin mahdollisimman normaalin elämän piiriin kuin kokonaan pois siitä.

Tietoa, taitoa ja rahaa kyllä Suomessa asioiden tyylikkääseen ja ihmisarvoiseen hoitamiseen löytyy.


POTILASTAPAUSTEN HAKUKRITEEREISTÄ


Nyt haemme yhtä tai useampaa potilaiden esimerkkitapausta avoimeen esittelyyn.

Toivomme henkilöltä tai henkilöiltä seuraavien kriteereiden täyttymistä. Yksi tai useampi kohtien A - D vaihtoehdoista riittää.


A. Asema organisaatiossa
Päällikkö- ja/tai johtajataso


B. Työkokemus
Julkishallinnosta – kunnan tai valtion palveluksessa
Ay-liikkeestä – tai keskusjärjestön tai ammattiliiton palveluksessa
Vakuutusalalta – etujärjestö, vahinkovakuutus-, työeläkeyhtiö tai Kela
Liike-elämästä – etujärjestö, yritys Suomen 1000 suurimman yrityksen listalla
Eduskunnasta – kansanedustaja
Hallituksesta – ministeri

EU – parlamentti, komissio, neuvosto, tuomioistuin
Euroopan neuvosto (EN)
YK

C. Pysyvä sairaus tai vammautuminen aiheuttanut työkyvyttömyyden
Parantumaton sairaus
Tapaturma työssä tai vapaa-ajalla
Ammattitauti
Liikennevahinko
Potilasvahinko
Lääkevahinko


D. Yksi tai useampi hylkäävä vakuutusyhtiön päätös
Korvauksista, eläkkeestä, hoidosta, kuntoutuksesta, apuvälineistä, lääkkeistä
Tapahtunut ilman tosiasiallisia perusteluita
Ainakin yksi vakuutusoikeuteen asti ulottunut kirjallinen valituskierros
Tapahtunut niin kutsutun liitepäätösmenettelyn kautta
Vakuutuslääkäreiden lausumat lääketieteellisten seikkojen arvioinnista salattu
Tehtyä ammatillisen kuntoutuksen selvittelyä ei ole otettu valitusprosessissa huomioon
Hoitavien lääkärien lausunnot on ohitettu ilman tosiasiallisia perusteluita


VALINTAMENETTELY


Mielenkiintoisimmat tapaukset tullaan videoimaan (YouTube) ja/tai äänittämään (MP3-formaatti) sopivissa vaihein Oikeusturva-yhteisön globaaliin tapauspankkiin.

Yhteydenottoihin on lisäksi hyvä liittää tieto siitä, että käytettiinkö hylkäävään päätökseen johtaneessa prosessissa hyväksi potilaan aseman tai organisaation mahdollistamia suhteita vakuutusjärjestelmään päin?

Tämä tieto on erityisen tärkeää, mikäli kysymyksessä onkin johtavassa asemassa toimineen henkilön lähiomainen. Jonka kaltaisista tapauksista toivomme myös vinkkejä vertailupohjan laajentamiseksi.


MIKSI JATKUVA HAKU?


Länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteita ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain edessä.

Näin toimien saamme ensimmäisen kerran Suomessa vakiintuneista käytännöistä myös päällikkö- ja johtajatasolta vertailevaa tietoa.

Otamme myös vastaan kyseisen kaltaisista hylkäävistä päätöstapauksista kertovien nettisivustojen osoitteita, joissa kerrotaan ko. tason henkilöiden tapauksista.


ALUSTAVAT YHTEYDENOTOT SÄHKÖPOSTILLA


Oikeusturvan ajankuvan toimitus
vs. toimittaja Petri Salo
jesp1981 (at) yahoo.com


AIKATAULU

Päällikkö- ja johtajatason potilastapausten haku on voimassa toistaiseksi, mutta kuitenkin ainakin vuoden 2009 loppuun asti.


”Kaikki ovet auki länsimaihin päin” -terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä

Tunnisteet: , , ,

tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Löysän hirttoköyden taktiikasta

Suomen ihmisoikeustilanteesta ja lakien mukaisen oikeusturvan toteutumisesta ei ole totuttu kantamaan huolta suomalaisten yhtiöiden kohdalla.

Samoin kuin noita lakiin kirjattuja oikeuksia ei olla totuttu laskemaan euroissa, kuten yhtiöt sen tarkasti tekevät.

Laskimme tuossa aikaisemmin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen "siirrettyjen" korvausten hintaa.

Pohjana laskelmissamme olivat tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan vuoden 2008 tilastot yhtiöittäin.

Kirjoitimme 7.5.2009 "Suomen ihmisoikeustilanteesta euroissa" muun muassa seuraavaa:

"Ajatellaan, että vuosittain vakuutusyhtiöt "siirtävät" 3 000 tapauksen korvauspäätöksiä vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän päätettäväksi.

Keskimääräinen korvaussumma laskelmassa on 25 000 euroa vuodessa per tapaus.
3 000 x 25 000 euroa= 75 000 000 euroa/vuodessa = 75 miljoonaa euroa vuodessa
75 x 15 = 1 125 miljoona euroa/15 vuotta = 1, 125 miljardia euroa 15 vuodessa
Keskimäärin työtapaturmaa tai ammattitautia koskeva vakuutustaistelu kestää 10-15 vuotta.

Vaikka vakuutusyhtiön maksamat kattavat ammatillisen kuntoutuksen selvittelyt on tehty tarpeelliseksi katsottujen lääketieteellisten tutkimusten, hoitotoimenpiteiden ja kuntoutuksen sisältävien vaiheiden jälkeen.
Onko hylkäävän päätöstehtailun tavoitteena pakottaa potilaat matalamman korvausjärjestelmän piiriin ja näin jakokelpoiset voittovarat lakisääteisistä korvauspuskureista "ohjataan" kasvottomien kansalliskorporaatioiden kohotukseen?

Pörssiyhtiöinä toimivien Pohjola Pankin (sis. Pohjola Vakuutus, A-vakuutus) ja Sammon (sis. If...) merkittävinä omistajina ja siten määräysvallan käyttäjinä ovat suomalaiset työeläkeyhtiöt. Eli sinä ja minä sekä moni muu suomalainen."


TYÖELÄKEYHTIÖT JA -SÄÄTIÖT NELIKANTAISEN VALLAN KÄYTTÄJINÄ


Kuinka paljon voidaan arvioida tämän vallankäytön alueen "siirtohinnaksi?

Jollainhan pitää nyppiä rahat nk. työttömyyseläkeputkeen potkaistujen terveiden työntekijöiden aiheuttamiin eläkekustannuksiin?

Ei voida välttyä olettamalta, että se tehdään nelikantaisen sopimuksen mukaisesti työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutettujen potilaiden selkänahasta.

Muuten ammattiyhdistysliikkeen ja siihen tiivisti kytköksissä olevien valtapuolueiden hiljaisuutta ei voida mielestämme niiden sairastuneiden jäsenten näkökulmasta ymmärtää.










- Klikkamalla kaaviota hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -


Työeläkeasioiden muutoksenhakulauta eli TELK käsittelee eläkelaitosten (pois lukien Kela) tekemistä päätöksistä tehdyt valitukset.

Tämänkin erityistuomioistuimen toiminnan rahoitus tulee eläkelaitoksilta itseltään, se toimii nelikantaisesti ja lääketieteellisen arvion potilaasta tekevät vakuutusalan kouluttamat vakuutuslääkärit.

Tuo vakuutuslääketieteellinen arvio tapahtuu kirjallisesti ja on salattu asianomaiselta itseltään, vaikka valitusasian tuomioistuinkäsittelyn pääpaino on ollut lääketieteellisten seikkojen selvittelyssä.


SUOMEN IHMISOIKEUSTILANTEESTA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEISSÄ EUROISSA LASKETTUNA


Laskelmien pohjana ovat yllä olevat vuoden 2008 tilastot työeläke -asioiden muutoksenhakulautakunnasta eläkelaitoksittain.

Ajatellaan, että vuosittain eläkelaitokset "siirtävät" 4 000 työkyvyttömyyseläkkeen hakijan asiat vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän päätettäväksi.

Keskimääräinen työkyvyttömyyseläke laskelmassa on 18 000 euroa vuodessa per hakija.

4 000 x 18 000 euroa= 72 000 000 euroa/vuodessa = 72 miljoonaa euroa vuodessa

72 x 15 = 1 080 miljoona euroa/15 vuotta = 1, 080 miljardia euroa 15 vuodessa


ONKO KYSEESSÄ PETOSVAKUUTTAMINEN VAI VAKUUTUSPUHALLUS?


Yhteistä lakisääteiselle tapaturmavakuutukselle tässä on se, että hylkäävän päätöksen saaneet potilaat ohjataan taas kerran alemman korvausjärjestelmän piiriin.

Näissä tapauksissa työkyvyttömäksi todetun potilaan toimeentulon vaihtoehtoja ovat sairauspäivärahakauden (300 pv) ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahakauden (500 pv) jälkeen Kelan peruspäiväraha ja/tai oman asuinpaikkakunnan sosiaalitoimen toimeentulotuki.

Näin toimien vakuutusyhtiöt siirtävät lakisääteisiä korvausvastuitaan kuntien vastuulle. 2000 -luvun sosiaalitupo?

Tämän työmarkkinjärjestöjen junaileman putken kautta työkyvyttömäksi todettujen potilaiden toimeentulon helvetti alkaa siten virallisen eläkeiän täytyttyä. Viimeistään ja pitkäkestoisena.


"Hyväksytäänkö hirttoköysi verovähennyksiin?" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä

* * * *

 Päivitys 3/2014

Asiaa vakuutuslääkärijärjestelmän taloudellisesta intressistä:
> Vakuutuslääkäreiden toimien tuottavuus vakuutusyhtiöille -

Asiaa ja tilastoja Yhtiöittäin tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta:
> Suomen ihmisoikeustilanteesta euroissa -


* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle
> tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme
Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , , , ,

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Onko EU-vaaleissa vapaus valita toisin?

Moottoriurheilua ymmärtävälle kansalle Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjoittaman Lumedemokratia - kirjan lukemista voimme suositella lämpimästi.

Lumedemokratia-kirja on hyvä perusteos ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan moottorissa vallitsevia kytkentöjä. Kirja on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja siksi nopeaa luettavaa.

Kaikkien toimivien ja kehittyvien yhteiskuntien perusta on mielestämme kansalaisten sekä tiedotusvälineiden aktiivinen yhteiskunnan monitorointi. Vain sitä kautta voidaan välittää tietoa, missä kohtaa nopeusmittarin näytöllä kulloinkin mennä viipotamme.

Suomalaisen yhteiskunnan moottorin nopeusviisari kyllä värähtelee, mutta mielestämme väärään suuntaan. Ellei siten tavoitteenamme ole integroitua entistä tiukemmin itäisiin juuriimme?

Ovathan keskustan keskeiset vaikuttajat, kuten pääministeri Matti Vanhanen ja Nokian johtaja Esko Aho, suitsuttaneet viime aikoina Kiinan mallin toimivuutta.

Varsinkin alla oleva kaavio kiteyttää eli positioi mielestämme Suomen tämän hetkisen tilanteen demokratian ja dynamiikan suhteen. Samalla se muistuttaa myös siitä, mihin tilaan mielestämme Euroopan unionin ei pitäisi koskaan tuleman.





- Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana -




Toivottavasti aamuhämärissä syntynyt slouganimme "Missä EU, sinne Suomen malli " on vain harhakuvitelmaa. Euroopassa saattaa tuossa tapauksessa tulla nopeasti levotonta.
Lumedemokratia-kirjasta löytyy mielestämme hyvät moottorin karstanpoistoon auttavat vinkit.

Tosin yhteiskuntamme yskähtelevään moottoriin kertyneen karstaanpoistoon tähtäävät toimenpiteet riippuvat Teistä ja meistä. Halutaanko kertynyttä karstaa poistaa ja olemmeko kukin tahoillamme valmiit tekemään raakaa työtä sen eteen?

Vastuun ja toiminnan ulkoistamisella nykyiselle valtaeliitille tässä nykytilanteessa valitettavasti ollaan. Vapaus valita toisin; alkaa mielestämme äänestämällä tulevissa EU-vaaleissa. Mahdollisimman runsaslukuisesti ja siten ennusteiden vastaisesti.

"Euroahan ei koskaan devalvoida? - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä




* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 9.8.2017
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemme linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , ,

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Tule apuun EU! - Suomen ihmisoikeustilanteesta

Tänään vietetään Eurooppa-päivää liputuksen kera.

Maata huuhtovan runsaan sateen myötä luonto saa toivottavasti uutta potkua voinnilleen.

SDP:n eurovaaliehdokkaiden mainosten yhteydessä olemme huomanneet osuvan slouganin "Missä ongelma, sinne EU".

Toivottavasti Suomessa vallitsevat epäkohdat eivät taas hautaudu poliittiseen jargoniin. Jota myös potaskaksi kutsutaan.

Mielestämme Suomen valtio ja sen parlamentaarisesti valitut edustajat ovat osoittaneet vankan haluttomuutensa lukuisten Suomessa vallitsevien epäkohtien korjaamiseen.


-------


Turun Sanomat julkaisi (27.10.2005 12:55:00) kotimaan osiossaan STT:n välittämän uutisen - Toimintakyvyn arvioinnilla työkyvyttömyys esille

"Kelan kokeilema toimintakyvyn arviointi vähentää selvästi työkyvyttömyyseläkkeiden hylkäyspäätöksiä. Vakuutuslääkärin hylkäävä ennakkoarvio muuttui myönteiseksi noin 40 prosentilla kokeiluun osallistuneista hakijoista.
 

Kokeilua johtanut Kelan ylilääkäri professori Antti Huunan-Seppälä esittää, että menetelmä otettaisiin ongelmallisissa eläkeratkaisuissa käyttöön jo ensi vuonna.

Valtaosa kokeiluun osallistuneista lääkäreistä katsoi, että arviointimenetelmä toi tärkeää uutta tietoa eläkkeenhakijan toimintakyvystä.

Vastaava järjestelmä on ollut pitkään käytössä Englannissa."

------


Nähtävästi vakuutusalan korporaatioissa säikähdettiin tuolloin kunnolla. Nyt vuoden 2009 keväällä PCA-menetelmä on saatu nähtävästi poljettua lopullisesti pimentoon.

Nelikannassa toimien pantiin hihat heilumaan ja suureen eläkelain uudistukseen uitettiin vakuutusalan korporaatioiden valtaa entisestään vahvistavia lakipykäliä. Näin toimien saatiin, mikäli tuo Englannnin malli eli PCA-menetelmä saadaan joskus työkykyarvioinneissa Suomessa laajamittaiseen käyttöön, voimaan vakuutusalan korporaatioille verraton työkalu tuloksentekoon - "Sitä saa, mitä tilaa."

Ottakaamme katsaus jo kaikessa hiljaisuudessa tehtyihin lakimuutoksiin, jotka toivottavasti herättävät avointa keskustelua suomalaisen lääkärikunnan joukossa. Tiedon saavuttaneiden potilaiden keskuudessa näin on jo tapahtunut.


Toteutuvatko näissä seuraavissa lainkohdissa:

1. Ensinnäkin terveydenhuollon vapaan ja läpinäkyvän kilpailun periaatteet?
2. Toiseksi myös eurooppaoikeuden näkökulmasta katsottuina?


Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395, jossa löytyvät lainkohdat kokonaisuudessaan

40 §
Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri
Eläkelaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.

46 §
Selvitys työkyvyttömyyden jatkumisesta
Jos eläkelaitoksella on perusteltua syytä olettaa, että eläkkeensaajan työkyky on palautunut, eläkkeensaaja on velvollinen käymään eläkelaitoksen määräyksestä työkyvyttömyyden jatkumisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.

102 §
Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan terveydentilaselvitys
Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan on toimitettava eläkelaitokselle terveydentilastaan laadittu lääkärinlausunto, joka sisältää hoito- tai kuntoutussuunnitelman. Eläkelaitos voi kuitenkin hyväksyä muunkinlaisen lääkärinlausunnon tai sitä vastaavan selvityksen.

Eläkelaitos voi myös omalla kustannuksellaan hankkia lääkärinlausunnon, jos hakija on hoidettavana sairaalassa tai siihen on muu erityinen syy.

Työkyvyttömyyseläkkeen hakija on velvollinen eläkelaitoksen osoituksesta käymään työkyvyn heikentymisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.



Lähde: Finlex > Lainsäädäntö > Ajantasainen lainsäädäntö > 2006


-----


Toivottavasti edes Kilpailuvirastossa (http://www.kilpailuvirasto.fi) ollaan lainsäädännössä jo tehtyjen kilpailunrajoitusten suhteen hereillä? Samoin kuin kaikissa kansalais – ja potilasjärjestöissä.

Suomen ihmisoikeustilanteesta kertovissa raporteissa on mielestämme erittäin pahoja puutteita.

"Tule apuun EU!" - terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä



* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , , ,

perjantaina, toukokuuta 08, 2009

Hoitavien lääkärien oikeusturvan toteutumisesta



Hoitavien lääkärien oikeudellisesta asemasta suhteessa vakuutuslääkäreihin on puhuttu toistaiseksi julkisuudessa hyvin vähän. Suomen ihmisoikeustilanteesta kertovista raporteista puuttuu siten mielestämme paljon tärkeää tietoa.

Tämänkertaisen kirjoituksemme lopussa tiedot Ylen Areenalta löytyvään 8 minuutin pituiseen tietoiskuun aiheesta. Valtiovallan kannan aiheeseen ilmaisee kameroiden edessä sosiaali-ja terveysministeri Liisa Hyssälä/kesk.

Miksi lääkärin ammattiin valmistuvan ja ammatissa jo toimivan lääkärin pitää tietää sekä tunnistaa vakuutuslääkärinä toimivat kollegansa?

Potilasta hoitava ja hänet elävänä tapaava lääkäri joutuu allekirjoittamaan lääkärinlausuntonsa vakuuttaen antamat tietonsa ”kunnian ja omantunnon oikeiksi.”

Sitten tullaan itse asian ytimeen.

Kuinka moni hoitavista lääkäreistä tietää sen, että vakuutuslääkäreillä on aivan omat pelisääntönsä? Tosin pelisääntökirja on vain ja ainoastaan pienen piirin käytössä.

Lyhimmillään hoitavan lääkärin lausunto voidaan hylätä vakuutuslääkärin toimesta sanalla ”EI.” Asian voi todentaa asianomaisjulkisesta käsittelijä-ja lääkärikansion merkinnöistä.

Kun 15-25 vuotta lääkärin ammatissa moitteettomasti toiminut rautainen ammattilainen kuulee potilaaltaan, että hänen kahden tunnin työnsä kuitataan vakuutusyhtiössä tällä edellä kerrotulla tapaa. Ilman mitään tosiasiallisia ja lääketieteellisiä perusteluita.

Kyllä varmasti kyrsii. Muitakin kuin kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista. Varsinkin, kun tapahtuu seuraavaa.

Testatkaapa kohta esiteltäviä lainkohtia sopivassa tilanteessa oman lääkärinne kanssa. Tunteeko ja tietääkö hän ne jo entuudestaan?

Herää ainakin kaksi avointa kysymystä?

1. Onko Suomen lääkäriliitto informoinut kaikessa hiljaisuudessa tehdyistä lakimuutoksista kaikkia jäseniään?


2. Tietäväkö edes Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnassa lääketieteellisen opiskelijoiden opettajina toimivat dosentit tosiasiallisen tilanteen lakimuutoksista?



Lainkohdat tämän kirjoituksen lopussa.


- - - -


Lääketieteellisen tiedekunnan dosentteja opetusaloittain
* listassa voi olla myös muita vakuutuslääkäreitä (Suomen lääkäriliiton koulutus)
* Hannu Halila - niminen lääkäri toimii koulutusjohtajana Suomen lääkäriliitossa



Anna-Mari Antti-Poika, LKT, Työlääketiede
Timo Aro, LKT, Vakuutuslääketiede- TYÖELÄKEYHTIÖ ILMARINEN
Arpo Aromaa, LKT, Kansanterveystiede
Hannu Halila, LKT, Terveydenhuollon hallinto
Ritva Halila, LT, Lääketieteen etiikka
Markku Heliövaara, LKT, Epidemiologia
Elina Hemminki, LKT, Kansanterveystiede
Marja-Liisa Honkasalo, LKT, Lääketieteellinen antropologia
Gang Hu, FT, Kansanterveystiede
Matti Huuskonen, LKT, Työterveysoppi
Jouni Jaakkola, LKT, Ympäristölääketiede
Pekka Jousilahti, FT, Kansanterveystiede
Jorma Juntunen, LKT, Vakuutuslääketiede – TYÖELÄKEYHTIÖ ETERA
Jorma Järvisalo, LKT Vakuutuslääketiede - KANSANELÄKELAITOS

Sakari Karvonen, VTT, Lääketieteellinen sosiologia
Ilmo Keskimäki, LT, Kansanterveystiede
Paul Knekt, THT, Biometria ja epidemiologia
Kari Kuulasmaa, Ph.D., Epidemiologia
Mikko Laaksonen, FT, Kansanterveystiede
Tiina Laatikainen, LT, Kansanterveystiede
Kimmo Leppo, LKT, Kansanterveystiede
Olle Lundberg, LKT, Medicinsk sosiologi
Esko Matikainen, LKT, Vakuutuslääketiede – KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS
Sinikka Milen, HLT, Kansanterveystiede
Marjukka Mäkelä, LKT, Allmänmedicin
Seppo Nikkari, LT, Työterveyshuolto
Ilona Nurmi-Lüthje, FT, Kansanterveystiede
Markku Nurminen, LKT, Biometria
Mikko Paunio, LT, Epidemiologia
Kari Poikolainen, LKT, Kansanterveystiede
Pekka Puska, LKT, VTM, Kansanterveystiede
Kari Reijula, LKT, Työterveyshuolto
Antti Reunanen, LKT, Epidemiologia
Hilkka Riihimäki, LKT, Kansanterveystiede, erityisesti epidemiologia
Arja Rimpelä, LKT, Kansanterveystiede
Kalle Romanov, LKT, Kansanterveystiede
Timo Sahi, LKT, Kansanterveystiede
Veikko Salomaa, LKT, Kansanterveystiede
Risto Sankila, LT, Syöpäepidemiologia
Aslak Savolainen, LKT, Työterveyshuolto
Sinikka Sihvo, FT, Kansanterveystiede
Karri Silventoinen, FT, Kansanterveystiede
Simo Taimela, LKT, Epidemiologia
Sakari Tola, LKT, Vakuutuslääketiede – TYÖELÄKEYHTIÖ VARMA
Päivi Topo, VTT, Lääketieteellinen sosiologia
Tuula Vaskilampi, YTT, Lääketieteellinen sosiologia
Pia Verkasalo, LT, Kansanterveystiede
Jarmo Virtamo, LKT, Kansanterveystiede
Ilkka Vohlonen, FT, Terveydenhuollon hallinto

Lähde:
Helsingin yliopiston kansaterveystieteen laitos
Lääketieteellinen tiedekunta


Vakuutuslääkäreille räätälöidyt “License To Lie” - lainkohdat


Kuinka moni edellä mainituista dosenttitason henkilöistä on tietoinen seuraavista lainkohdista?

Onko lainkohdista kerrottu myös lääketieteen opiskelijoille?

Miten toteutuvat hoitavien lääkäreiden ihmisoikeudet ja oikeusturva suhteessa vakuutuslääkäreihin?



1. Laki tapaturmavakuutuslain 41 d §:n muuttamisestaEduskunnan päätöksen mukaisesti - Naantalissa 24 päivänä kesäkuuta 2004


41 d §
Jos vakuutuslaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun ja merkittävä kannanottonsa asiakirjoihin. Vakuutuslaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta «terveydenhuollon» «ammattihenkilöistä» annetun lain («559/1994») 23 §:ssä säädettyjä lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.



2. Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395


40 §
Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri

Yhden tai useamman laillistetun lääkärin on osallistuttava työkyvyttömyys- ja kuntoutusasioiden sekä muiden lääketieteellisiä kysymyksiä sisältävien asioiden valmisteluun eläkelaitoksessa.

Eläkelaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.


Hoitavan lääkärin ihmisoikeudet = käytettävissä olevat oikeustoimikeinot ylivertaisessa asemassa olevien vakuutuslääkärien rajatonta ”harkintavaltaa” vastaan.

Hoitavan lääkärin oikeusturva = saatavissa olevat tiedonsaantioikeudet vakuutuslääkärin tekemän hylkäävän päätöksen tosiasiallista perusteluista.

Kuten kirjoitetussa lääkärinlausunnossa esitettyjen kliinisten löydösten sekä niiden jo ammatillisessa kuntoutuksessa todennetuista vaikuttavuuksista potilaan jäljellä olevaan työ - ja toimintakykyyn.

Eikä tässä vielä kaikki.

Miten toteutuu käytännössä hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkärien tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain kirjaimen edessä?

Lisäksi on tehty kaikessa hiljaisuudessa muitakin lakimuutoksia, jotka vahvistavat vakuutuslääkäreiden ylivertaista asemaa suhteessa hoitaviin lääkäreihin.

Kuten esimerkiksi.

Työeläkeasioiden ja tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan lääkärijäsenten pitää omata nykyisin vakuutuslääketieteen erityispätevyys, jolla taataan vakuutusyhtiöille niiden haluama päätöslinja läpi koko vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän.

Edellä mainituista dosenttitason henkilöistä tämänkin asian tuntee erittäin hyvin Eteran ylilääkäri Juhani Juntunen, joka toimii myös vakuutuslääkärinä työeläkeyhtiö Varmassa. Käyttää nykyisin vaihtovuoroisesti myös toista nimeään Jorma.

Kyseessä on noiden mainittujen lautakuntien osalta osa kierosti ja lakien vastaisesti vuosina 2003 – 2007 rakennettua suomalaista kahden lääkärin loukkua. Jonka vaikutuspiirissä rypistelee tälläkin hetkellä 400 000 potilasta.

Eikä tässä vieläkään valitettavasti kaikki.

Eteran ylilääkäri Jorma Juhani Juntunen on toiminut erittäin merkittävänä vakuutusalan apparatsikkina 1980 – luvulta alkaen.

Ensin itäeurooppalaisittain puolueettomasti toimivassa tapaturmalautakunnassa ja sitten nykyisessä DDR-strategian mukaisesti naamioidussa tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa.

DDR = Delay, Deny, Refuse
(Suomennettuna viivyttelyä, kieltämistä, kiistämistä = VKK)

”Call we this very reilu meininki?” - terveisin
Oikeusturvan VOLF – työryhmä


- - - -

torstai, marraskuu 23, 2006


- Vakuutuslääketieteen tiukat kriteerit – HE 12/2006 ja HE 47/2005? - 


Keräsimme kyseisestä tieteenalasta tiedonjyväsiä, jotta itse kukin Teistä voisi muodostaa pikku hiljaa kokonaiskuvaa tieteenalasta, joka tulee nippasemaan lähivuosina entistä useamman suomalaisen tai hänen lähiomaisensa loppuelämää.

Koska vakuutuslääketieteen tiukat kriteerit ovat jääneet ainakin itsellemme erittäin epäselviksi, niin lainaamme valittuja paloja vakuutuslääkäreiden itsensä lehdistölle antamista lausunnoista tai kommenteista.


Olkaa hyvät!


Oikeusturvan VOLF – työryhm
ä


- - - -

Sitten alussa antamamme lupauksen lunastamiseen.

Oheisena kertomus polvivamman saaneen vaasalaisen Ossi Kukkosen asioinnista vakuutusyhtiö Fennian ja Pohjolan kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä/kesk. antaa vakuutuslääkäreitä puoltavan lausunnon.

Sekä puhuu taas kerran puhdasta palturia potilaan mahdollisuuksista hakea oikeutta vakuutusyhtiön hylkäävään päätökseen.

Toimittajana Maria Tolppanen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Katso Ylellä - Suomi express: yleisön pyynnöstä 17/32
- Huom! 30.6.2012 katso yllä olevasta linkistä tieto ko. jakson nettikatseluoikeuksista
- linkki ei enää toiminnassa; ohjelma lopetettu 04/2016

Onnettomuus vai sairaus? Taistelua vakuutusyhtiön kanssa.
Kesto: 00:08:00
Luokittelu: Ajankohtaisohjelmat, Suomi express: yleisön pyynnöstä
Julkaistu Areenassa: 05.05.2009 klo 20:50
Poistuu Areenasta: 04.06.2009 klo 20:50
Esitetty: 05.05.2009 klo 20:50 TV2
Maarajaus: näkyy / kuuluu kaikkialla

Ohjelmaan liittyvät linkit: Suomi express - Ohjelman lopetustieto
- linkki ei enää toiminnassa; ohjelma lopetettu 04/2016


- - - -

- Laita äänesi kuulumaan asiasta ja vastaa Kansan Galluppiin -
Suomi 2017 linkki – Vakuutuslääkäreiden perustiedot julkisiksi

* * * *



Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , , , ,